Kulttuuripläjäys

2. joulukuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Kulttuuripläjäys

Kävin katsomassa oikein teatterissa kulttinäytelmän West End Story, joka pohjautuu klassiseen Romeo ja Julia -näytelmään. Näytelmänalku oli mielestäni melko sekava, koska siinä kuvattiin jengitappeluita ja useiden eri ihmisten välisiä suhteita. Näytelmää sijoittuu Amerikkaan 1950 -luvun loppupuolelle. Siirtolaiset ja Amerikoissa syntyneet ajautuivat eri jengeissä keskinäisiin riitoihin ja tappeluihin.

Tässäkin näytelmässä mentiin liian pitkälle, kun loppupuolella alkoi tulla rutkasti tragediaa ja vainajia. Luottamukset petettiin ja usko toiseen menetettiin. Mielestäni tästä näytelmästä kumpusi nimenomaan väkivallan vastaisuus, koska väkivallan ihannoimisesta koitui vain turhaa surua ja menetystä eikä kukaan osapuolista voittanut yhtään mitään.

Pääroolissa esiintynyt syyllistyi myös veritekoon osin tahtomattaan, vaikka hän halusi diplomaattisesti  vain rauhaa ja kiistojen sopimisen sanallisesti.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23