Tarina noitavainosta

2. joulukuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Tarina noitavainosta

Olipa kerran, eräs linnanherra, muistaakseni Sir Philip nimeltään. Hän eli tahollaan avioliitossa, mutta rakastui lähellä romaniheimossa asuvaan Mathilde -nimiseen nuoreen ja kauniiseen neitoon. Yllättäen Mathildea alettiin syyttää noituudesta, ja Sir Philip ei uskaltanut tai pystynyt auttamaan rakastettuaan. Niinpä Mathilde tapettiin syytettynä noituuden harjoittamisesta.

Sir Philip käveleskeli pitkään synnin tunnossaan katuen pitkin linnansa muureja. Yllättäen hän putosi korkealta muurilta ja kuoli putoamisen aiheuttamiin vammoihin. Tässä oli taas onneton  tarina rakkaudesta ja noituudesta.

Noituudesta syytettyjä ja kidutettiin pitkään kunnes he tunnustivat päästäkseen kidutuksesta. Mutta heidät kumminkin tapettiin, vaikka he peruivat tunnustuksensa. Silloin rovion puut olivat kosteita. Tämä tuntuu kyllä epäihmimilliseltä nykyajan ihmiselle, onneksi nämä ajat ovat ollutta ja mennyttä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23