Jousimiehen aika

1. joulukuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Jousimiehen aika

Millaisia ajatuksia Sinulla on nyt joulukuun alussa? Stressaatko jo joulua? Oletko jo ostanut kaikki joululahjat vai ainakin osan, tai jätätkö ostokset viimeisille päiville? Itse olen jo ostanut suurimman osan lahjoista ja jopa joulukinkunkin pakkaseen, ettei vain tulisi sitä joulustressiä 

Millainen on kiihkeän skorpionin jälkeen synttäreitään viettävä jousimies? Siirrymme aivan toisenlaiseen energiaan, koska jousimiehet ovat joviaaleja ja ystävällisiä. Positiivisuudestaan huolimatta he ovat suoria, jos erehdyt kysymään heidän mielipidettään asioista kuin asioista, esimerkiksi pukeutumisesta. Jousimies on myöskin tyyppi, joka voi sukeltaa suinpäin kaikenlaisiin seikkailuihin.

Avoimen ja hymyilevän Jousimiehen vallitseva planeetta on Jupiter. Jousimiehen onnenpäivä on torstai, sanotaankin että torstai on toivoa täynnä. Jousimiehen heikkouksia on se, ettei hän suoruudestaan huolimatta näe realistisesti omia huonoja puoliaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Mitä on näköismagia
Serena
22. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein televisiossa esitetyissä elokuvissa on näytetty voodoo -nukkea, jota poltetaan tai pistellään nuppineuloilla saaden täten aikaan kipua kohteena olevassa henkilössä. Näköismagiaan liittyy vielä enemmän kuvat ja patsaat, jotka on voitu tehdä hopeasta, kullasta, savesta, lyijystä...
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
0700-80000
Soita nyt!
23