Hypnoosi

2. heinäkuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Hypnoosi

Takavuosina ihan Suomenkin televisiossa näytettiin hypnotisoijia, jotka saivat ihmisen tekemään ilmeisesti tahtomattaan erilaisia asioita. Nyt en ole nähnyt tämänkaltaista toimintaa enää vuosiin. Useat eri henkilöt ovat kuitenkin hakeneet apua tästä unenomaisesta tilasta. Hypnoosia käytetään esimerkiksi tupakoinnin lopettamiseen tai laihduttamiseen. 

Kerrotaan jo muinaisten pappien Kreikassa ja Egyptissä saaneen ihmisiä hypnoosiin ja he yrittivät tällä tavalla hoitaa heidän joko henkisiä tai fyysisiä sairauksiaan. Jo 1700 -luvulla käytettiin tätä tilaa jossa alitajunta ottaa valtaansa tietoisen minän.

Juurikin tällä 1700 -luvulla Franz Mesmer yritti parantaa sairaita magneettisella voimallaan Itävallassa.  Hän oli koulutukseltaan lääkäri ja hänen mielestään kaikki oli riippuvaista planeettojen ja tähtien aiheuttamasta vetovoimaisesta näkymättömästä magneettivirrasta. Jos tämä virta oli henkilöllä epätasapainossa hän sairastui. Mesmerin kehittämää menetelmää kutsuttiin mesmerismiksi, mutta myöhemmin teroria magnetismista hylättiin koska hypnotisoijan katsottiin itse johtavan toimintaa.

Myöhemmin oletettiin että hypnotisoitavan henkilön tuli olla itse suostuvainen tai suggeroitavissa. Jotkut epäilevät ettei hypnoosi olisi todellista vaan hypnotisoitava henkilö esittäisi tiettyä roolia tiedottomasti,  jotta itse hypnotisoija olisi tyytyväinen.

Hypnoosia käytetään muun muassa kivun lievittämiseen sekä tuottamaan lisää iloa ja onnellisuutta. Hypnoosia on käytetty palauttamaan mieleen taakse jääneitä  tunteita tai muistoja. Sen avulla on myös yritetty lisätä taitoja esiintyä paremmin tai kehittää urheilusuorituksia. Joka tapauksessa tutkimustulokset osoittavat, että hypnoosilla olisi valtaa parantaa tiettyjä asioita.



Heinäkuisin terveisin Serena, 246.

Paranormaali
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

0700-80000
Soita nyt!