Puiden henget

1. heinäkuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Puiden henget

Tiedätkö minkä vuoksi lapset pitävät niin paljon puista? He voivat rakentaa puuhun salaisen majan, kiipeillä sekä harrastaa siellä erilaisia leikkejä. Kaikki tämä johtuu nimenomaan puun energiasta. Lapset vaistoavat intuitiivisesti puussa olevan hengen sekä puun yhteyden keijujen valtakuntaan. He myös pitävät paljon olla juuri sellaisissa paikoissa, joissa voi olla keijuja tai haltioita. Ne saavat lasten mielikuvituksen suorastaan laukkaamaan.

Henkisiä ja taianomaisia ominaisuuksia on yhdistetty puihin erittäin paljon. Olet varmasti kuullut ilmaisun "koputtaa puuta",  koska puuta koputtamalla on  tarkistettu ettei sitä kaadettaessa paljastu sen olevan jonkin hengen asuinpaikka. Saksalaisen perinteen mukaan puussa asuvien henkien joukkoa kutsuttiin maahisiksi. Kun maahisten asuttamia puita kaadettiin, näistä puista valmistettiin patsaita asuinsijoiksi maahisille. 

Nämä patsaat suljettiin laatikoihin, joita säilytettiin sisätiloissa. Lapsia kiellettiin menemästaäavaamaan laatikkoja, jotta maahinen ei ulos tullessaan alkaisi tehdä ilkivaltaa. Vieteriukko joka pomppaa yllättäen laatikosta valmistettiin säikäyttämään lapsia, jotta he eivät menisi maahisten lähelle. 

Kerrotaan että jokaisessa puussa asuisi puun energiasta ja kaikista niistä asioista,  jotka ovat yhteydessä puuhun huolehtiva hyvin arvokas henki. Henki yleensä häviää kun puu menehtyy. Nämä henget ovat ystävällismielisiä ihmisille ja viihtyvät asutusten lähellä. Puilla voi olla lempi-ihmisiä samoin kuin ihmiselläkin puu josta pitää aivan erityisen paljon.

Minun pienellä etupihallani oli puu, josta en pitänyt. Se oli tavallaan edessä ja siitä varisi paljon lehtiä. Ei kestänyt kauankaan, kun huomasin puun kuolleen,  koska siihen ei enää tullut lehtiä. Nyt se on onneksi kaadettu.

Heinäkuisin terveisin Serena, 246.

Esoterismi
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
0700-80000
Soita nyt!