

Sanotaan että jopa neljä prosenttia ihmisistä olisi sosiopaatteja. Sosiopaatilla sanotaan olevan epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tämä piirre tulee esiin jo alle viisitoistavuotiaana, ja se sisältää jatkuvaa ihmisten ja eläinten oikeuksien loukkaamista.
Tällainen henkilö ei välitä vallitsevasta lainsäädännöstä, vaan hän katsoo ettei normit ja säännöt koske häntä lainkaan. Valehtelu ja muu huijaaminen ovat hänelle tyypillisiä luonteenpiirteitä ja hän voi käyttää väärää persoonallisuutta tehdessään petoksia ja saadakseen itselleen hyötyä tai muuten vaan mielihyvää.
Sosiopaatti on usein liian impulsiivinen ja hänen on erittäin vaikea suunnitella asioita etukäteen. Hän voi olla usein aggressiivinen tai ärtynyt, sen vuoksi hän ajautuukin jatkuvasti erilaisiin konflikteihin. Lisäksi hän voi käyttäytyä holtittomasti eikä välitä omasta tai muiden turvallisuudesta.
Vastuuttomuus on hänelle tyypillistä sekä opiskelussa että työelämässä. Taloudelliset velvoitteetkin voivat olla hänelle liian vaativia. Sosiopaatti ei osaa olla empaattinen ja hän ei myöskään kadu toisille vaikeuksia aiheuttaneita tekojaan. Hän voi olla täysin välinpitämätön, vaikka on loukannut tai aiheuttanut taloudellisia ongelmia toiselle ihmiselle.
Jotta henkilö saisi diagnoosin tästä mielenhäiriöstä, hänen pitää olla täysi-ikäinen ja nämä ongelmat ovat alkaneet jo lapsuudessa. Heitä pdetään yleisesti julmina ja kyynisinä ihmisinä. Usein he halveksivat muiden ihmisten kärsimyksiä, ongelmia ja tunteita.
Sosiopaatti pitää yleensä itseään muita parempana eikä hänelle kelpaa mikään tavallinen työ. Hän on ylimielinen ja hänellä on liian suuret käsitykset omasta itsestään ja kyvyistään.
Tammikuisin terveisin Serena, 246.
Rakkaus ja ihmissuhteet"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"
Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.







