Jobin kirja

2. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Jobin kirja

Olet varmasti kuullut joskus sanonnan Jobista? Raamatussa on vaikeaselkoinen, runollinenkin Jobin kirja vanhassa testamentissa, jonka kirjoittajasta ei ole tarkkaa tietoa. Jobin kirja kuuluu niin sanottuun vanhan testamentin viisauskirjallisuuteen. 

Job oli kovasti töitä tekevä ahkera mies, joka onnistui kartuttamaan itselleen sievoisen omaisuuden. Hänellä meni niin hyvin, että itse saatana alkoi kadehtia häntä. Saatana painosti Jahvea, että Jobille täytyy tulla koettelemuksia, joiden johdosta hän tulee menettämään uskonsa. Job joutui onnettomiin tilanteisiin, joiden vuoksi hän menetti perheensä, omaisuutensa sekä terveytensä. Hänellä oli muun muassa tuskallinen ihosairaus paiseineen, kun saatana painosti Jahvea antamaan kajota myös Jobiin itseensä.

Jobille tulee kolme ystävää lohduttamaan häntä, mutta valitettavasti he ovat väärämielisiä syyttäjiä ja tuomareita. He väittävät että kaikki on Jobin omaa syytä, lasten kuolema ja kaiken maallisuuden omaisuuden menettäminen. Kuitenkaan Job ei koskaan syyttänyt Jumalaa kaikista kokemistaan vastoinkäymisistään. Lopulta saapuu neljäs nuorempi mies, joka ymmärtää Jobia paremmin. Lopuksi itse Jumala haastaa Jobin keskusteluun, ja Job ymmärtää oman pienuutensa ja Jumalan suuruuden. 

Jobin kirja kertookin meille kärsimyksen ongelmasta. Miksi jotkut ihmiset joutuvat kärsimään niin paljon? Miksi kaikki epäonnistuu? Ovatko he tehneet jotain pahaa, kun he ansaitsevat tämän kaiken? Jobin kirjassa meitä varoitetaankin liian suoraviivaisesta ja mustavalkoisesta ajattelutavasta. Emme voi millään tietää kaikkien asioiden syitä ja seurauksia. 

Maaliskuisin terveisin Serena, 246. 

Uskonto ja mytologia
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Lemuria
Serena
22. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Lemuria oli muinainen sivilisaatio, joka on vallinnut muinaisina aikoina ennen Atlantista. Kerrotaan että kaikkialta maailman eri universumeista on saapunut erilaisia olentoja osallistumaan Lemurian kokemukseen, ja heistä kaikki tunsivat mitä suurinta rakkautta maapalloa kohtaan.  Nämä...
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
0700-80000
Soita nyt!
23