Elämänpolun haasteista

16. kesäkuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Elämänpolun haasteista

Jotta jaksaisit paremmin elää omaa henkilökohtaista elämääsi, älä vertaile itseäsi muihin. Meillä ihmisillä on erilaiset lähtötilanteet elämässä ja erilaiset perityt vahvuudet ja haasteet elämässämme.

Sinä olet ainutkertainen valo-olento, ja sinulla on myös oma henkilökohtainen matkasi elämänpolullasi ennalta sovittuine haasteineen. Jokaisella meistä on vieläkin karmaa suoritettavana, joidenkin ihmisten kanssa meillä voi olla jopa ryhmäkarmaa, joka meidän tulee käydä läpi yhdessä.

Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa jaksaminen voi vetää silloin tällöin kaiken energiamme. Digitalisaatio on harpannut eteenpäin radikaalisti viimeisten vuosikymmenien aikana, tämäkin  voi asettaa ihmisille suuria haasteita jaksamisen kannalta.

Voimme tuntea niin, ettei energiamme yksinkertaisesti enää riitä siihen kaikkeen mihin pitäisi. Loppujen lopuksi meidän tulee keskittyä elämässämme siihen, minkä koemme tärkeimmäksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23