Holistinen lääketiede ja ihminen kokonaisuutena

Väsymys, unettomuus ja jatkuva päänsärky voivat johtua yhtä hyvin stressistä ja yksinäisyydestä kuin elimistön häiriöstä. Tämä ajatus on kokonaisvaltaisen hoitoajattelun ydin. Holistinen lääketiede katsoo ihmistä kokonaisuutena, jossa keho, mieli, ihmissuhteet ja elinympäristö vaikuttavat toisiinsa. Sanan taustalla on kreikan kokonaisuutta tarkoittava sana. Ajatuksen juuret ulottuvat Hippokrateen ja itämaisten hoitoperinteiden aikaan. Nykymuotonsa liike sai 1970-luvulla, kun lääkärit ja potilaat kaipasivat yksilöllisempää hoitoa. Käytännössä huomio kiinnittyy uneen, ravintoon, liikkeeseen ja mielen hyvinvointiin. Lähestymistapa herättää myös kritiikkiä, mutta sen perusajatus on vaikuttanut laajasti terveydenhuoltoon.

Keho, mieli ja elämä yhdessä

Lääkärin vastaanotolla huomio kohdistuu usein yhteen oireeseen kerrallaan. Kokonaisvaltainen hoitoajattelu lähtee toisesta suunnasta. Holistinen lääketiede tarkoittaa lähestymistapaa, jossa ihmistä tarkastellaan kokonaisuutena eikä pelkkänä oireiden summana. Keho, mieli, tunteet, ihmissuhteet ja elinympäristö nähdään toisiinsa kytkeytyneinä. Esimerkiksi selkäkipu voi liittyä yhtä lailla työstressiin ja huonoon uneen kuin lihaksiin. Ajatus kuuluu keskeisesti siihen, mitä vaihtoehtoinen lääketiede tavoittelee. Sitä sovelletaan silti myös tavallisessa lääkärintyössä. Tavoitteena on tasapaino, joka tukee ihmisen omia voimavaroja. Itse käsite on suhteellisen uusi, vaikka sen taustalla oleva ajatus on vanha.

Kokonaisuuden käsite syntyy

Sana holismi juontuu kreikan kokonaisuutta tarkoittavasta sanasta. Sen otti käyttöön eteläafrikkalainen valtiomies ja filosofi Jan Smuts vuonna 1926 julkaistussa kirjassaan. Smutsin mukaan kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa. Hän tarkoitti sillä luonnon taipumusta muodostaa yhä suurempia kokonaisuuksia. Itse ajatus on kuitenkin paljon vanhempi. Antiikin lääkäri Hippokrates opetti, että terveyteen vaikuttavat ilma, vesi, ruokavalio, asuinpaikka ja elämäntavat. Hänen mukaansa lääkärin tehtävä oli tukea luonnon omaa parantavaa voimaa. Näistä ajatuksista ammentavat edelleen monet hoitomuodot, ja niistä hakee innoitusta myös vaihtoehtoinen lääketiede. Idässä samanlainen kokonaisnäkemys oli kehittynyt omaksi järjestelmäkseen jo vuosisatoja aiemmin.

Itämaiset hoitoperinteet

Intian ajurveda on yli kahden tuhannen vuoden ikäinen perinne, jonka mukaan terveys on kolmen perusenergian tasapainoa. Näitä kutsutaan nimillä vata, pitta ja kapha, ja ne määrittävät jokaisen ihmisen yksilöllisen luonteen. Ruokavalio, päivärytmi ja vuodenajat valitaan niin, että tasapaino säilyy. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä elämänenergiaa kutsutaan nimellä qi. Sen uskotaan virtaavan kehossa kanavia pitkin, ja sairaus nähdään virtauksen häiriönä. Yin ja yang kuvaavat vastakkaisia voimia, joiden on oltava sopusoinnussa. Kummassakin perinteessä hoito kohdistuu koko ihmiseen eikä vain sairaaseen elimeen. Länsimaissa kiinnostus tällaisiin näkemyksiin heräsi toden teolla vasta 1900-luvun loppupuolella.

Liike syntyy 1970-luvulla

Yhdysvalloissa kasvoi 1970-luvulla joukko lääkäreitä ja potilaita, jotka kokivat lääketieteen muuttuneen liian kapeaksi. He kaipasivat hoitoa, jossa ihmisen elämäntilanne otettaisiin huomioon. Vuonna 1978 perustettiin amerikkalainen kokonaisvaltaisen lääketieteen yhdistys, joka kokosi alan lääkärit yhteen. Samoihin aikoihin psykiatri George Engel esitteli biopsykososiaalisen mallin. Sen mukaan sairauteen vaikuttavat yhtä aikaa biologiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Malli levisi nopeasti lääkärikoulutukseen eri puolilla maailmaa. Myöhemmin syntyi integratiivinen lääketiede, joka yhdistää tavanomaisen hoidon ja tutkitusti hyödyllisiä täydentäviä menetelmiä. Käytännön työssä kokonaisvaltaisuus näkyy monella tavalla.

Uni, ravinto ja mielen tasapaino

Kokonaisvaltainen vastaanotto kestää usein tavallista pidempään. Hoitaja tai lääkäri kysyy oireiden lisäksi unesta, ruokailusta, liikunnasta, työstä ja ihmissuhteista. Hoitosuunnitelma rakentuu yhdessä potilaan kanssa, ja potilaalta odotetaan aktiivista osallistumista. Keinoina voivat olla ravitsemuksen muutokset, säännöllinen liike, rentoutuminen ja riittävä lepo. Monet käyttävät myös meditaatiota, joogaa, hierontaa tai akupunktiota tavanomaisen hoidon rinnalla. Tärkeänä pidetään myös elämän merkityksellisyyttä ja yhteyttä muihin ihmisiin. Myös kodin, työpaikan ja luonnon merkitys otetaan huomioon. Ajatuksena on, että ihminen paranee parhaiten, kun hänen arkensa tukee terveyttä. Lähestymistapa ei kuitenkaan ole vailla kiistoja.

Kritiikki ja yhteinen perusta

Kokonaisvaltaisuuden nimissä tarjotaan myös menetelmiä, joiden tehosta ei ole tieteellistä näyttöä. Kriitikot muistuttavat, että vaarallista on, jos täydentävä hoito korvaa välttämättömän lääketieteellisen hoidon. Eri hoitajien koulutus ja osaaminen vaihtelevat paljon, mikä tekee kentästä vaikeasti hahmotettavan. Täydentävien hoitojen tutkimus on kuitenkin lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Toisaalta ajatus ihmisestä kokonaisuutena on omaksuttu laajasti myös virallisessa terveydenhuollossa. Elintapaohjaus, stressinhallinta ja potilaan oma osallisuus ovat nykyään osa tavallista hoitoa. Moni lääkäri pitää hyvää vuorovaikutusta ja kiireetöntä kohtaamista hoidon tärkeinä osina. Kokonaisvaltaisuuden ja näyttöön perustuvan hoidon välinen raja onkin tänä päivänä aiempaa liukuvampi.

Kokonaisuus arjen valinnoissa

Kokonaisvaltainen terveysajattelu muistuttaa, että hyvinvointi syntyy kehon, mielen ja elämäntilanteen yhteispelistä. Holistinen lääketiede ei korvaa lääkärin hoitoa, mutta se voi tuoda siihen laajemman näkökulman. Omaa arkea voi tarkastella pitämällä muutaman viikon ajan päiväkirjaa unesta, ruokailusta ja mielialasta. Tietoisuustaitokurssit ja integratiiviseen lääketieteeseen perehtyneet lääkärit tarjoavat hyviä keinoja jatkaa. Kokonaisuuteen kuuluu myös henkinen puoli, joka jää helposti vähemmälle huomiolle. Kun mieltä painavat kysymykset elämän suunnasta tai ihmissuhteista, voi auttaa keskustelu meedion kanssa puhelimitse. Ulkopuolinen näkökulma voi tuoda kokonaisuuteen tasapainoa, jota pelkkä keho ei yksin löydä.