Vesimagia

20. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vesimagia

 Vesielementti on meille ilman ohella elintärkeää. Siksi vesi onkin kiehtonut meitä kaikkia jo vuosituhansien ajan. Vesi on siksi niin pyhää, koska me olemme siitä niin riippuvaisia.    Varhaiset kansat pitivät vettä jumalallisena, koska vesi pitää meidän elämäämme yllä.   

Vettä on myös käytetty ennustamiseen ja yksi kaikkein rentoututtavimmista ja miellyttävimmistä ennustamisen muodoista on nimenomaan tämä veteen tuijottaminen. Tätä veteen katsomista on pidetty kristallipalloon katsomisen edeltäjänä ennustamisessa. Voidaan katsoa joko juoksevaan veteen kuten jokeen tai puroon. Myös järven tai meren pintaan hejastuvaan auringonkimallukseen voidaan katsoa ennustamisen näkökulmasta.  Kun aurinko heijastaa veden kautta laivojen tai veneiden kylkiin, rakennuksiin tai muihin kohteisiin, näistä heijastuksista voidaan myös ennustaa.     

Toisinaan voi olla vaikeaa löytää hyvää paikkaa katsoa, mutta paremman puutteessa voit käyttää jopa uima-allasta ennustamisen välineenä. Kun löydät sopivan paikan katsomiseen, olet jo päässyt vaikeimman asian yli. 

Ensiksi sinun kannattaa etsiä hyvä istumapaikka ja rentoutua ihan silmät kiinni. Älä ajattele mitään vaan katsele vettä tai  auringon timantinkirkasta kimallusta veden päällä.  Jos etsit vastausta tiettyyn kysymykseen, voit muotoilla sen mielessäsi. Jos et saa heti vastausta, rentoudu ja yritä uudelleen muutaman minuutin kuluttua. 

Jos tiedustelusi koskee kadonnutta esinettä tai poissaolevaa ystävää, yritä kuvitella ne mielessäsi. Sitten voit antaa kuvan haihtua mielestäsi ja tutkia että mitä sen tilalle nousee. Tämäkin taito vaatii harjoitusta, mutta sitten kun opit sen niin taidostasi tulee pysyvä.

Maaliskuisin terveisin Serena, 246                              

Ennustusta
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Virvatulet eli aarnivalkeat
Serena
18. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko Sinä koskaan nähnyt maagisia virvatulia pimeässä autiolla paikalla esimerkiksi suovesien tai järven pinnoilla? Sininen tai vihertävä liekin kaltainen tuli on kylmempi kuin tavanomainen tuli eikä polta ympäristöään kuten tavallinen tulenliekki. Näiden äänettömien...
Tunteiden armoilla
Serena
16. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Usein me mietimme, että miten voimme käsitellä haastavia ja myrskyäviä tunteitamme. Jos me osaamme sanoittaa tunteemme, eli kertoa muille ihmisille että miltä meistä tuntuu, he ymmärtävät meidän toimintaamme huomattavasti paremmin. Vuorovaikutus muisten välillä helpottuu...
Puu - maaginen symboli
Serena
12. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö, että puu on muinainen maaginen symboli, joka edustaa elämää, kasvua sekä hedelmällisyyttä. Joillekin meistä se voi edustaa maapallon ydintä ja akselia, joillekin taas maapalloa itseään. Puu on moniulotteinen, sen juuret ulottuvat mutkikkaina erittäin syvälle maahan kun...
Tunnekylmyyden vaikutukset
Serena
10. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tätä palkittua Crown -sarjaa katsellessani kiinnitin huomiota ihmissuhteissa esiintyneeseen tunnekylmyyteen. Esimerkiksi kuningatar Elisabet ei liioin hoitanut omia lapsiaan, vaan hänellä oli lastenhoitajia. Näin heidän kiintymyssuhteensa jäi sangen vähäiseksi. Kun itse hoidin omat...
0700-80000
Soita nyt!
23