Puu - maaginen symboli

12. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Puu - maaginen symboli

Tiesitkö, että puu on muinainen maaginen symboli, joka edustaa elämää, kasvua sekä hedelmällisyyttä. Joillekin meistä se voi edustaa maapallon ydintä ja akselia, joillekin taas maapalloa itseään. Puu on moniulotteinen, sen juuret ulottuvat mutkikkaina erittäin syvälle maahan kun taas ylimmät latvat voivat kurottaa hyvin korkealle ylös taivaalle. Puuta pidetään  siltana maan ja taivaan välillä. Sen sanotaankin olevan portti toiseen valtakuntaan, etenkin keijujen ja haltijoiden maahan.

Puu voidaan yhdistää sekä paratiisiin että helvettiin. Olet varmasti kuullut elämän puusta sekä hyvän ja pahan tiedon puusta, jotka Jumala istutti Eedeniin. Elämän puu on keskeinen kabbalassa eli tooran mystisessä tulkinnassa. Germaanisessa sekä skandinaavisessa mytologiassa esiintyy Maailmanpuu ja suomalaisessa Kalevalassa Iso Tammi. 

Jumala kielsi ankarasti Aatamia ja Eevaa syömästä hyvän- ja pahan tiedon puusta, mutta käärme houkutteli heitä ottamaan omenan ja niinpä Jumala karkotti heidät paratiisista, etteivät he söisi myös elämänpuusta. Jumalan kerrotaan asettaneen salamoivan miekan ja kerubit vahtimaan elämän puulle johtavaa tietä. 

Jokaisella kulttuurilla on omat puihin liittyvät myyttinsä ja tarinansa. Kreikkalaisessa mytologiassa puun päällä roikkui kultainen talja. Tiesitkö että kreikkalainen risti oli alunperin puu? Buddhakin saavutti valaistumisensa istuttuaaan tarpeeksi kauan puun juurella. Odinin kerrotaan riippuneen Yggdrasil-puussa peräti yhdeksän yötä ja päivää saavuttaakseen suuremman viisauden. Muinaisten druidien kerrotaan tunnistaneen jokaisen puun erilaiset energiat.

Maaliskuisin terveisin Serena, 246

Esoterismi
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23