Vanhan loppu ja uuden alku – tarottulkintaa

28. tammikuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Vanhan loppu ja uuden alku – tarottulkintaa

Nostin jo kolme tarotkorttia tammi- helmikuun vaihteeseen. Pienen Arkanan kortit kertovat pienemmistä arkipäivän tapahtumista ja Suuren Arkanan eli niin sanottujen Suurten salaisuuksien kortit ovat voimakkaampia ja pitkävaikutteisia kortteja.

Ensiksi nostinkin Kuolema -kortin, joka merkitsee jonkin ajanjakson päättymistä ja uuden alkua. Kuolema -korttia yleensä pelätään jo sen synkän ulkonäön vuoksi, vaikka se ei suinkaan merkitse fyysistä kuolemaa. Mutta menneet jäävät konkreettisesti taakse ja uusi aloitetaan tyystin puhtaalta pöydältä.

Kortti merkitsee myös perinpohjaista muutosta. Kortissa usein oleva ruusu merkitseekin nimenomaan kuoleman kauneutta ja suurta muutosta. Mutta yhden oven sulkeutuessa toinen ovi avautuu. Sanotaankin että vain muutos on pysyvää. Jo aikansa eläneet asiat jäävät tämän kortin myötä menneisyyteen ja tulossa on parempaa.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23