Toukokuun energioita – Lanttien kaksi

4. toukokuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Toukokuun energioita – Lanttien kaksi

Nyt on koittanut jälleen toukokuun tarottulkinnan aika. Nostan jälleen meille Alisteir Crowleyn Thoth-pakasta kolme korttia. Meille nousikin pienen arkanan kortti Lanttien kaksi, joka tarkoittaa  tasapainottelua erilaisten käytännön asioiden kanssa. Kyseessä voi olla myös jonkinlainen sopimus, kuten esimerkiksi työsopimus.

Mahdollisesti sinulla on tilanne päällä, monta rautaa tulessa. Sinulla voi olla jokin sivutyökin, mutta muista jättää tarpeeksi aikaa rentoutumisellekin. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, jonka pitää riittää useaan tekemiseen, myös nukkumiseen.

Kyseessä voi olla myös jonkinlainen muutos olosuhteissa, mutta muista ettet ota liikaa töitä omille harteillesi. Ennen pitkää voi tulla haasteita aikataulutuksen suhteen ja stressi lisääntyy, koska yksi ihminen ei vaan millään voi ehtiä tehdä kaikkea yksin. Muista delegoida tehtäviä myös muille.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23