Talvi tulee, oletko valmis

11. lokakuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Talvi tulee, oletko valmis

Viikon päästä elämme jo lokakuun puoliväliä kalentereissamme. Siellä missä minä asun on vielä paljon vihreitä lehtiä puissa ja pensasaidoissa, toisaalta olen jo lukenut että luntakin olisi ehkä pikapuoliin jo tulossa.

Muutin kesällä rivitalon päätyasuntoon, joten sain nauttia ennennäkemättömästä koivun siitepölymäärästä loppukesästä. Vieressä on pienehkö metsäkaistale, joten sieltä tuli jo tuulten hieman raivottua melkoinen kasa lehtiä terassilleni. Kateellisena katsoin sisempänä asuvan naapurin nurmikkoa, jossa ei pahemmin lehtiä ollut.

Viime sunnuntaina lakaisin terassin lehdistä ja maanantaina loman kunniaksi haravoin pienen mutta sammaleisen ja märän etupihani lehdistä. Rautaista jalkaramppia nostin ja lakaisin lehtiä yms sieltäkin, ja kyllä se olikin  raskas.

Miten jaksan tulevan talven, aamulla on jo auton etulasikin kivasti jäässä. Mutta peruna kerrallaan, on vanha sanonta, kaikkihan ei tule onneksi yhtäaikaa,

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23