Talousliitto

1. joulukuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Talousliitto

Tiesitkö että yhä useampi avioliitto on koossa sen takia, että ihmisillä ei enää yksinkertaisesti ole varaa erota? Me totumme tiettyyn elintasoon, meillä voi esimerkiksi olla perheessä käytössä useampi auto. On myös varaa matkustella ulkomaille pari kertaa vuodessa.

Useimmiten eroa harktisevalla parilla voi olla kallis omakotitalo asuntona, he eivät pysty eroamaan ennenkuin talo on  myyty. Lapsilla voi olla niin kallis harrastus, että vanhemmat eivät eron jälkeen pysty enää kustantamaan sitä kohonneiden asumiskustannuksien vuoksi.

Yksinjäämisen pelko vo olla myös taustalla. Mielessä voi olla kauhukuva yksinvietetyistä juhlapyhistä sekä ystäväpiiristä, joka voi jäädä toisen eronneen osapuolen puolelle, jos ero on riitaisa. Voi myös tuntua siltä, etten pärjää enkä selviä ihan yksin.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23