Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle

18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle

Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta. 

Rituaalien oikea ajoittaminen on kumminkin tärkeää, vaikkei tämä täsmällisyys pidäkään täysin paikkaansa. Jos sinusta tuntuu, että tämä rituaali on suoritettava heti, tässä ja nyt, niin sen suorittamisen aika on ehdottomasti koittanut. 

Eräät magian harjoittajista odottavat sopivaa hetkeä jopa kuukausien ajan, eli milloin aurinko siirtyy tiettyyn eläinradan merkkiin. Tämä sopii parhaiten erittäin suuriin suunnitelmiin, mutta huonommin enemmän arkipäiväisiin asioihin. Auringonkierrossa on paljon seuraamisen arvoisia hetkiä, mutta jos sinulla on kiire niin älä jää odottelemaan. 

Aamunkoitto eli auringonnousu on aina erittäin hyvä aika suorittaa erilaisia rituaaleja, jotka liittyvät esimerkiksi puhdistautumiseen, opiskeluun, työllistymiseen, sairaudesta paranemiseen ja kaikenlaisista riippuvuuksista vapautumiseen.  Tällöin valo levittäytyy maailmaan auringonnousun myötä itäisestä horisontista käsin.

Keskipäivän aikaan aurinko paistaa kohtisuoraan ylhäältä täydellä voimallaan. Tämä hetki on sopiva myös kaikille auringonnousuun liittyville rituaaleille. Tämä aika on ideaalinen myös kaikkeen maagiseen energiaan, tietoisuuden voimaan, suojelemimiseen, rohkeuteen sekä omaisuuteen että rahaan liittyville rituaaleille. 

Auringonlaskussa aurinko vajoaa läntisen horisontin alapuolelle. Nyt voit luopua riippuvuuksista, kurjuudesta, tuskasta sekä ylipainosta että huonoista tavoista sekä ahdistuksesta. Yöhön taas liitttyy kauneus, unet, näyt, syvempi tietoisuus, seksi, rakkaaus,yystävyys, rauha sekä stressin helpottuminen.

Maagisin rituaaliterveisin Serena, 246.

Noituus
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
Ennustaminen ja ennustuspalvelut
Serena
13. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Joillakin tai useimmilla meistä ihmisistä on aina ollut halu tietää, että mitä se tulevaisuus mahtaakaan tuoda tullessaan.  Tämä tarve  oli jo ammoisina aikoina olemassa niin  kivikautisissa luolissa ja vaikka romanien kojuissa markkinoilla. Nykyään näitä erilaisia...
Sinettimagia
Serena
12. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko koskaan kuullut sinettimagiasta? Sitä pidetään nimittäin kaikkien aikojen tehokkaimpana ja helpoimpana magian muotona. Sinettimagia ei vaadi pitkiä vaivalloisia rituaaleja tai tiettyä esineistöä, sillä sen välineinä toimivat maagikon oma psyyke eli tietoisuus ja...
0700-80000
Soita nyt!
23