Sonja-enkelikortit: Ego

17. marraskuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Sonja-enkelikortit: Ego

Tänään pidin tiktok -lähetyksen, jossa nostin muun muassa suomalaisen Hanna-Leena Sabelströmin laatimista Sonja enkelikorteista meille viestin ego. Egon sanotaan tarkoittavan ihmisen omaa havaintoa itsestään, itsevarmuutta ja itsensä kunnioittamistakin. Puhutaan myös egoistisuudesta ja liiasta itsekeskeisyydestä.

Sinun egosi luo kuitenkin illuusioita, joista aiheutuu sinulle pelkoja ja huolia. Sinusta voi tuntua joskus siltä, että olet jollain tavalla ansassa eikä sinulla ole mahdollisuutta selvitä tästä tilanteesta ulos. Yleensäkin negatiivisiin asioihin keskittyvä energia ei tule auttamaan sinua ulos tilanteesta eikä viemään eteenpäin millään tavalla.

Sinä olet kumminkin itse yhteydessä alkulähteeseen ja saat enkeleiltä apua niin että pääset etenemään omalle henkilökohtaiselle elämänpolullesi. Sinun ei tule keskittyä rahaan ja materiaan, vaan pyri luottamukseen ja mielenrauhaan. Enkelisi ovat sinun apunasi vain pienen pyynnön päässä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Lemuria
Serena
22. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Lemuria oli muinainen sivilisaatio, joka on vallinnut muinaisina aikoina ennen Atlantista. Kerrotaan että kaikkialta maailman eri universumeista on saapunut erilaisia olentoja osallistumaan Lemurian kokemukseen, ja heistä kaikki tunsivat mitä suurinta rakkautta maapalloa kohtaan.  Nämä...
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
0700-80000
Soita nyt!
23