
Kivien majesteettinen voima

Kivet muodostavat meidän maapallomme selkärangan, ja joillakin kivillä voi olla jopa rahallistakin arvoa, kuten esimerkiksi timanteilla, rubiineilla, smaragdeilla ja safiireilla, joita kutsutaankin jalokiviksi. Kuitenkin jokainen kivi on arvokas maaelementin ilmentymä varsinkin maagisesta näkökulmasta katsoen.
Jos olet joskus ihastellut hohtavalla marmorilla vuorattuja rakennelmia, astunut graniittilaatoille, ihaillut upeaa timanttia tai saanut ärsyttävän pikkukiven kenkääsi, sinulla on jo valmiiksi tietoa tästä kivien majesteettisesta voimasta.
Olen nyt katsonut Outlander -nimistä sarjaa Netflixistä, ja siinä kirjailijaa ovat innoittaneet kivet, ja hän on keksinyt paikan nimeltään Craigh na Dun, josta Claire matkusti menneisyyteen halkinaisen pääkiven kautta. Ensin hän hieroi kiveä ja sitten hän kuuli huminaa, ja oitis hän oli matkustanut ajassa kaksisataa vuotta menneisyyteen, ihan vuoteen 1743 saakka.
Usein ihmiset ihailevatkin kivipaaseja, jotka on voitu hakata vaikka patsaan muotoon. Yhdestä suuresta kivilohkareesta kaiverrettu sfinksi ja Stonehengen esihistoriallinen kivimuodostelma ovat myös upeita nähtävyyksiä. Tiesitkö, että kaikissa kivissä on paljon maagista sisäistä energiaa, joka vain odottaa sitä, että se otettaisiin käyttöön.
Jos haluat käyttää kiviä maagisina työkaluina, käytä sellaisia kiviä, jotka joki, virta tai meri on jo muovannut pyöreiksi ja sileiksi. Jos luonnosta ei löydy tällaisia kiviä, voit turvautua askarteluliikkeiden ja kukkakauppojen valikoimiin. Jopa lemmikkieläinliikkeissä myydään sileitä pikkukiviä akvaariokäyttöön. Rituaalien todellinen voima perustuu siihen, että kivet ovat äärimmäisen kiinteitä ja peräisin syvältä maan sisuksista.
Maagisin terveisin Serena, 246.
"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"
Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.




