Allen Kardec

5. marraskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Allen Kardec

Muuan ranskalainen pedagogi alkuperäiseltä nimeltään Hippolyte Rivail suhtautui erittäin epäilevästi  mielestään epäilyttävään spiritualistiseen liikkeeseen, joka saapui Amerikan ja Euroopan yli tuhatkahdeksansataaviisikymmentä luvulla. Rivail epäili sitä, että henget pystyisivät kommunikoimaan elävien henkilöiden kanssa.

Rivail saapui ensimmäiseen istuntoonsa,  ja pian tämän jälkeen hän otti henkisestä ehdotuksesta nimekseen Allen Kardec ja hän loi aivan oman filosofiansa, jota hän alkoi kutsua spiritismiksi. Hän tutki ensin alalla vallinnutta pöydänkoputus- ja kallistuskulttuuria, jotka olivat ouijalaudan edeltäjiä. Kardec siirtyi nopeampiin menetelmiin,  kuten automaattikirjoitus, ja julkaisi Henkien kirjan vuonna 1857. 

Kardecin mukaan vaikka henget ovat ruumiittomia, ne muodostuvat todellisesta substanssista, joka poikkeaa normaalista tavanomaisesta aineesta niin, ettei sitä voi havaita ollenkaan näiden viiden normaalin aistin avulla, joita ovat näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistit. 

Kardecin mukaan elämän aikana sielun liittää ruumiiseen perispirit niminen välitysaine. Aine on suunnilleen sama kuin ektoplasmakin. Eli tämä aina on meedion kehosta erittyvää harsomaista, limaista tai kaasumaista massaa, joka voi olla usein ihan puhdasta huijaustakin.  Kun ihminen kuolee, hengen, perispiritin ja ruumiin liitto tulevat hajoamaan,  ja näin ollen henki eli sielu jää odottamaan sitä, että se syntyisi jälleen uudelleen. 

Tällä hetkellä spiritismin harjoitus on voimakkainta Etelä-Amerikassa eli Brasiliassa. Siellä se yhdistyy  useisiin erilaisiin afrikkalaisiin uskontoihin sekä myös paikallisiin intiaanien harjoittamiin uskontoihin.  Spiritismillä väitetään olevan suuressa Etelä-Amerikassa useita miljoonia kannattajia.

Marraskuisin terveisin Serena, 246. 

Spiritualismi
Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
0700-80000
Soita nyt!