Raha-asiat

29. elokuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Raha-asiat

Nostin meille tällä kertaa kortin Perhos -oraakkelikorttipakasta, jonka on laatinut Doreen Virtue. Nyt meille nousi pakasta kortti raha-asiat, joka kertoo positiivisesta muutoksesta meidän rahatilanteessamme. Ainoa syy, miksi pitää olla huolissaan on se, että ego reagoi aina muutokseen pelolla.

Tämä kortti kertoo, että tulet saamaan palkkion ahkerasta työskentelemisestäsi, joka tulee jatkumaan. Vetovoiman lain mukaan kova yrittäminen tuottaa aina vastaavanlaisia tuloksia. Sinun kannattaa tehdä sellaisia siirtoja ja sijoituksia, joita sinun valonauttajasi opastavat sinua tekemään.

Muista myös se, että positiiviset ajatukset aiheuttavat myönteisiä tuloksia myös meidän taloudellisissa asioissamme. Kortti neuvoo myös uuden liikeidean kanssa aloittamista ja kulujen vähenemisestä. Muita merkityksiä ovat valmistuminen ja perintö.

Elokuisin terveisin Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaikki blogikirjoitukset
Miten valmistaudut rituaaleihin
Serena
27. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Maagista esirituaalia tehdessäsi voit myös höyhentä koskettaessasi visualisoida mahdollisimman upeaa näkymää sinisestä taivaasta. Sinulla on myös kynttilä edessäsi ja voit pitää kättäsi niin lähellä sen liekkiä että tunnet sen lämmön koskettavan sinua. Voit sanoa samalla...
Maaginen rituaali
Serena
26. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eräillä maagikoilla voi olla tyypillistä meditoida tai sytyttää esimerkiksi kynttilä ennen varsinaisen magian harjoittamista. Tämä voi olla lyhyt esirituaali, jolla valmistaudutaan sopivaan mielentilaan pääsemistä. Tätä kyseistä mielentilaa voidaan kutsua rituaaliseksi...
Työpaikkakiusaamisesta
Serena
23. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Onko Sinulle käynyt työpaikallasi niin, että Sinut eristetään kokonaan sosiaalisesta elämästä työpaikallasi? Voi olla että sinä et pääse osallistumaan ollenkaan esimerkiksi virkistyspäivään etkä koskaan tiedä mitä työpaikallasi suunnitellaan. Sinua ei kutsuta ollenkaan...
Kärsitkö sosiaalisesta ahdistuksesta
Serena
18. helmikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vältteletkö mielelläisi kokouksia tai sellaisia tilaisuuksia jossa on paljon ihmisiä paikalla? Pitäisikö sinun olla siellä jollain tavalla esillä? Tunnetko hikoilevasi, punastuvasi tai joutuvasi paniikkiin jos sinun täytyisi puhua siellä julkisesti? Kärsitkö liiallisesta ujoudesta ja...
0700-80000
Soita nyt!