Psykopaateista

9. maaliskuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Psykopaateista

Oletko koskaan miettinyt, millaisia ne ihmiset ovat, jotka tekevät massamurhia, koulumurhia tai tehtailevat sarjamurhia? Heillä voi olla ihan tavallinen siviiliammatti, he eivät tee tällaisia hirvittäviä tekoja julkisesti. Kyse voi olla vastuun välttelemisestä tai muiden ihmisten vähättelystä, mutta he yrittävät tällä tavalla vain puolustaa itseään.

Tällaisia ihmisiä on kuitenkin piilossa yhteiskunnan kulissien takana suhteellisen paljon. He voivat esimerkiksi kiduttaa salaa eläimiä tai vainota entisiä tuttaviaan. He voivat olla melko normaalin näköisiä, joten kuinka voisit tunnistaa heidät.

Aivojen etulohkot eivät tämän kaltaisilla henkilöillä pysty tunnistamaan psyykkisiä asioita tai sellaiseen päätöksentekoon, joka tukisi myös muiden hyvinvointia. Yleisesti oletetaan, että lapsuuden kaltoinkohtelulla olisi osuutta psykopatian kehittymiseen, mutta se voi olla myös henkilöstä itsestään lähtöisin.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23