Pinkin psykologiaa

20. lokakuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Pinkin psykologiaa

Vaaleanpunainen väri koostuu valkoisen, sinisen ja punaisen yhdistelmästä. Mitä enemmän sinistä on, sitä enemmän väri kääntyy sinipunaiseksi tai purppuranpunaiseksi. Kaiken intohimon ja kiihkeän energian katsotaan tulevan punaisesta väristä. Sitä vastoin rauhallisuuden ja tyyneyden katsotaan tulevan valkoisesta ja sinisestä väristä.

Kiihkeä punainen yhdistetään todelliseen intohimoon ja himon sekaiseen kiihkoon. Tummilla vaaleanpunaisilla sävyillä on samankaltainen vaikutus ihmisiin kuin intensiivisellä punaisella värillä. Vaaleammat sävyt ovat sitten enemmän rauhoittavampia sävyjä.

Vaaleanpunainen väri yhdistetään jossain tapauksissa myös passiivisuuteen ja siihen, ettei ota kaikkia asioita niin vakavasti kuin pitäisi. Lisäksi sitä pidetään kokemattomuuteen liittyvänä värinä sekä se yhdistetään myös heikkouteen ja lapsellisuuteen, sekä tahdonvoiman että itsetunnon puutteeseen.

Sanotaan myös, ettet olisi kovin käytännöllinen, vaan herkkänä vaistoat muidenkin tunteita liian herkästi. Tällöin ne vaikuttavat sinun omaan hyvinvointiisi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23