Omien arvojen mukaan eläminen

16. maaliskuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Omien arvojen mukaan eläminen

Pystytkö Sinä elämään omien arvojesi mukaan? Tuntuuko Sinusta, että toteutat päivittäin omaa elämäntehtävääsi? Oletko onnellinen arkipäivässäsi, löytyykö Sinulta aikaa niille kaikkein tärkeimmille asioille. Onko läsnä elämässäsi? Nämä kaikkein tärkeimmät asiat ovat niitä, joita ei rahalla saa, esim lapset, perhe ja terveys.

Elämämme tärkeimpien asioiden tulisi näkyä tuiki tavallisessa arjessa. Kun tiedämme, mitä nämä meidän arvomme ovat, koemme että elämällämme on todellinen merkitys. Itse olen kasvattanut lapseni automaattisesti empaattisiksi ja ottamaan myös toiset ihmiset huomioon. En koe arjessa tärkeäksi puhua esimerkiksi kristinuskosta, koska kirkollinen uskonto on mielestäni abstraktia ja kaukaista arkipäivässä. Tärkeintä on osata elää automaattisesti näiden arvojen mukaan.

Jos koet, että et pysty elämään omien arvojesi mukaista elämää, Sinulla on suuri riski sairastua uupumiseen. Pysähdy ja mieti, mikä Sinusta tuntuu hyvältä, ja mikä ei.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23