Narsismista

16. helmikuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Narsismista

Koetko joskus joutuneesi narsistin uhriksi? Monella voi olla nykyaikana sen tapaisia kokemuksia, että hänestä tuntuu siltä että on ollut tekemisissä aidon narsistin kanssa. Sanotaan, että miltei meissä jokaisessa olisi hieman narsistia. Mutta todellinen narsisti ei kykene aitoon empatiaan eikä pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin.

Tällainen ihminen voi aluksi olla mitä miellyttävin, hauskin ja ihanin persoona. Ajan kuluessa hänestä tulee esiin ikäviä ja ahdistavia puolia. Kuulet itsestäsi mitä ihmeellisimpiä syytöksiä ja hän voi eristää sinut muista ystävistäsi. Unohda.

Narsisti peilaa jatkuvasti itseään toiseen ihmiseen. Riitatilanteessa häneltä voi tulla ihmeellisiä syytöksiä, jotka itseasiassa ovatkin kertomuksia hänestä omasta itsestään. Tyypillistä narsistille on kertoa väritettyjä tarinoita toisista ihmisistä, joissa asiat on muutettu ja vääristelty hirvittäviksi ja rumiksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23