Naiseuden tabuista

1. maaliskuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Naiseuden tabuista

Perinteisesti naisilla on ollut tapana kokoontua erilaisiin tapaamisiin. Siellä he ovat keskustelleet naiseuteen liittyvistä aiheista ja ylipäätään elämästä. Naisten piireissä jaetut elämäntarinat jäävät kyseiseen paikkaan. Naiset ovat voineet tehdä yhdessä esimerkiksi käsitöitä, saunoa tai muuten vain parantaa elämää.

Naispuoliset ystävykset voivat paljastaa syvimpiä salaisuuksiaan tai tabujaan yhdessä, nämä ovat niitä asioita joita ei miehille kerrota. Naiseudessa on voimaa, sillä ilman meitä ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon aikoja sitten. Me naiset olemme rohkeita, koska uskallamme tulla raskaiksi ja synnyttää, vaikka se on tunnetusti vaikeaa ja synnyttäessä koetaan yleensä hyvin voimakkaita kipuja.

Naiset antavat toisilleen erilaista tukea eri elämäntilanteisiin. Tässä tapauksessa yhteisöllisyys on voimaa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23