Mitä on ekhoismi

19. kesäkuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Mitä on ekhoismi

Kaikki ovat varmaan kuulleet Narkissos -nimisestä nuorukaisesta, joka rakastui omaan kuvaansa. Hän jäi tuijottamaan lammesta heijastuvaa kuvaansa itseään ihaillen niin kauan että riutui nälkään. Ekho niminen nymfi rakastui Narkissokseen, mutta ei onnistunut kiinnittämään hänen huomiotaan itseensä lainkaan.

Myytin mukaan Ekhon ääno oli vaimennettu, hän sai toistaa vain muiden sanoja. Tämän vuoksi hän alkoi kadottaa oman isensä kokonaan. Ekho hiipui hiljaa pois Narkissoksen torjuessa hänet.

Ekhoisti on henkilö, joka pääasiallisesti heijastaa toisten tarpeita ja toiveita, hän ei tuo itseään ollenkaan esille. Hän on yleensä ahdistunut tai masentunut, ja haluaisi elää enemmän oman näköisempää elämää. Hänelle on lapsuudessa selvinnyt, että omien tunteiden tai mielipiteiden esiintuominen voi olla jopa vaarallista.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23