Mistä onnellisuus koostuu

16. huhtikuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Mistä onnellisuus koostuu

Sokrateksen mukaan meidän tulisi olla tietoisia omasta sisäisestä äänestämme, niin tunnemme itsemme vapaiksi ja kykenemme tekemään elämästämme sen kaltaista kuin haluaisimme sen olevan.

Onnellisuuden osatekijöitä ovat muun muassa hyvä psyykkinen sekä fyysinen hyvinvointi, jolloin emme koe kärsimystä emmekä myöskään kärsi mielenterveydellisistä häiriöistä.

Luovuus myös vahvistaa meidän aistejamme ja lisää mielihyvää ja tekee meidät onnelliseksi. Meidän tulisi nauttia ympäristömme ja meidät ympäröivän luonnon kauneudesta.

Ihmissuhteidemme tulisi myös olla merkityksellisiä ja iloa sekä onnellisuutta tuottavia. Johonkin suurempaan uskominen on myös hyvinvoinnin perusta.

Intohimosi herättävän antoisan työn löytäminen lisää myös erityisesti elämäniloa. Sinun tulisi myös tehdä hyvältä tuntuvat valinnat urallasi sekä pitää tavoitteesi mahdollisimman selkeinä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23