Keltainen lippu

20. tammikuuta 2025
Kirjoittaja: Serena
Keltainen lippu

Ihmissuhteessa on myös keltaisia, joskus beigeksi kutsuttuja lippuja. Tällainen keltainen lippu voi olla jonkin asteiseen tylsyyteen liittyvä varoitusmerkki. Eli ihmisen mielenkiinnon kohteet voivat olla tyystin erilaisia kuin sinun.

Nämä keltaiset liput liittyvät esimerkiksi liian erilaisiin elämäntapoihin. Toisen mielestä kumppani voi mennä aivan liian aikaisin nukkumaan, tai vihata esimerkiksi musiikin kuuntelua, mitä toinen taas rakastaa.

Nämä keltaiset liput voivat liittyä myös harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin. Toinen voi vihata esimerkiksi urheilun katsomista mitä toinen taas rakastaa. Joku voi kerätä intohimoisesti postimerkkejä, mikä on vauhdikkaamman ihmisen mielestä taas aivan liian tylsää.

Niin sanottu keltainen tai beige lippu on merkki ongelmasta, joka voi paisua suuremmaksi. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, että miten paljon tahtoo toista ihmistä rakastaa ja mikä kaikki siihen voi vaikuttaa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
Erilaisia opiskelutekniikoita
Serena
9. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kokenut opiskelun joskus tylsäksi ja turhaksi? Jos et millään haluaisi tai jaksaisi tehdä hankalaa tehtävää, sinun kannattaa miettiä miten palkitsisit itsesi tehtävän ollessa valmis. Motivaation puute opintojen suhteen on yllättävän yleinen haaste. Voi olla että et koe...
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
0700-80000
Soita nyt!
23