Kasvatuksesta

2. helmikuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Kasvatuksesta

Osallistuin lapseni harrastuksen varainkeruussa eräänlaiseen workshoppiin eli tiimityöhön, missä kehiteltiin ideoita siihen, miten voisimme turvata lastemme kehitystä ja kasvua hyvinvoivaksi aikuiseksi.

Tulimme siihen lopputulokseen, että päihteiden saaminen nykyään on aivan liian helppoa tämän hetken nuorisolle, varsinkin kun peilaamme 1980 – tai 1990 -lukuihin. Joku tietää aina jonkin keinon, mistä alkoholia tai pillereitä saa. Sosiaalinen media ja internet tarjoavat tähän aivan liikaa mahdollisuuksia.

Miten pystymme kasvattamaan lapsistamme niin sanottuja kunnollisia kansalaisia? Itse olen ollut kummankin lapseni kanssa kaksi vuotta kotona, koska he ovat vain kerran niin pieniä. Tänä aikana tulisi pystyä rakentamaan terve ja luottamuksellinen ihmissuhde kasvavan lapsen kanssa. Tietysti ymmärrän, ettei kaikilla ole tähän mahdollisuuksia, mutta jos vain itse suinkin pystyt tähän, jää kotiin lapsen kanssa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Lemuria
Serena
22. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Lemuria oli muinainen sivilisaatio, joka on vallinnut muinaisina aikoina ennen Atlantista. Kerrotaan että kaikkialta maailman eri universumeista on saapunut erilaisia olentoja osallistumaan Lemurian kokemukseen, ja heistä kaikki tunsivat mitä suurinta rakkautta maapalloa kohtaan.  Nämä...
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
0700-80000
Soita nyt!
23