Hylkäämiskokemuksesta

5. heinäkuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Hylkäämiskokemuksesta

Jos vanhempi, isä tai äiti hylkäävät lapsensa, se on lapselle kaikkein pahin mahdollinen psyykkinen kokemus. Hän voi miettiä koko ikänsä, miksi juuri hänelle kävi näin, ehkä hän voi syyllistää itseäänkin, vaikka olisikin tapahtuneeseen asiaan  täysin syytön. Tämä asia aiheuttaa ihmiselle lähtemättömän jäljen mieleen, pitkäkestoisen trauman.

Pahimmissa tapauksissa lapsi tai nuori voi elää useassa eri sijaisperheessä juurtumatta täysin mihinkään niistä. Hän alkaa selviytyä omalla tavallaan hylkäämiskokemuksesta kerta toisensa jälkeen.

Jokin hänen sydämessään voi turtua ja koossa pysyäkseen hän kehittää suojelu- ja selviytymismekanismeja. Näitä voi olla esimerkiksi liittoutuminen hyvissä asemissa olevien ihmisten kanssa ja näiden jatkuva miellyttäminen. Kuten myös hyvin kovaääninen puhe ja hänen itsensä mielestään heikompien syrjäyttäminen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23