Haasteiden kohtaaminen

16. heinäkuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Haasteiden kohtaaminen

Oletko huomannut, että kun kohtaat voimakkaita haasteita ja vastoinkäymisiä, selviät niistä ja huomaat olevasi sisäisesti vahvempi kuin olisit ikinä uskonutkaan? Haasteet tulevat yleensä arvaamattoman nopeasti eli voimme olla täysin valmistumattomia niiden kohtaamiseen.

Voimme myös pelätä tietynlaisten haasteiden kohtaamista etukäteen, koska ajattelemme ettemme selviytyisi niistä koskaan henkisesti. Mutta meidän sisäinen rohkeutemme kasvaa kohtaamiemme erittäin haasteellisten vaikeuksien edessä ja selviämme niistä paremmin kuin olisimme iki maailmassa haaveilleetkaan. Me kaikki joudumme kohtaamaan eri suuruisia vaikeuksia ja hankalia tilanteita elämänpoluillamme, mitä ikinä olemmekaan haasteiksemme valinneet.

Kun huomaamme, ettei elämä kohtelekaan meitä silkkisten hansikkaiden kera, vaan olemme ennen näkemättömien haasteiden edessä, meistä nouseva valtava sisäinen voima, joka tukee meitä ja auttaa ongelmissamme ja kannustaa meitä myös kasvamaan yksilöinä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23