Elämän käännekohdista

22. heinäkuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Elämän käännekohdista

Kun mietit jotain suurta käännekohtaa elämässäsi, huomaat että sinulla on ollut yllättävästi uusia ennennäkemättömiä voimavaroja kaikenlaisten ongelmien ja haasteiden kohtaamiseen. Sinä luotit itseesi ja taistelit kuin soturi, että saavuttaisit jossain kaukana siintävän päämäärän. Sinä löysit jostain syvältä sisimmästäsi uusia lihaksia, joilla selätit voimakkaat vastustajasi.

Joskus olen itse ajatellut, kun olen huomannut etten voi saavuttaa asettamaani päämäärää ja tullut tavallaan nujerretuksi, että olen joutunut kokoamaan itseni uudelleen kerta toisensa jälkeen. Joskus olen ajatellutkin, että olen ikään kuin heikompi kuin ennen, etten olisi pystynyt täysin itseäni enää kokoamaan, ikään kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan? Ehkä jotain on voinut mennä rikki tai kadota, mutta niin on myös ollut määrä tapahtua. Jos emme jostain syystä jossain asiassa onnistu, se ei ole korkeimmaksi parhaaksemme.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23