Atlantiksen enkelit

29. elokuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Atlantiksen enkelit

Minulla on myös oraakkelikortit, joissa on viestejä Atlantiksen enkeleiltä. Atlantishan eli entinen Lemuria oli muinainen kultainen kuningaskunta, jossa ihmiset olivat hyvin korkealle henkisesti sekä teknisesti  kehittyneitä. Heidän pään eli kallon mallinsa oli suippo, eli siihen mahtuivat kaikki nykyään kehon ulkopuolella sijaitsevat energiakeskukset eli chakrat.

Sittemminhän tuli Atlantiksen tuho, eli koko kaupunki hautautui  traagisesti luonnonmullistuksen vuoksi  syvälle veden alle tuhoutuen samalla kokonaan. Tämä tapahtui sen vuoksi, kun siellä asuva kansa ei osannut arvostaa saamiaan henkisiä lahjoja tarpeeksi paljon.

Näistä oraakkelikorteista nousi kortti Aikomus – Intention, jonka myötä viestiä tuo Arkkienkeli Sandalphon, joka hallitsee jalkojemme alla sijaitsevaa maatähtichakraa. Jos emme ole tarpeeksi hyvin maadoittuneita, voimme törmäillä lasiseiniin ja nähdä olemattomia asioita. Voin jatkaa tästä kortista seuraavassa postauksessani.

Soittelemisiin Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Lemuria
Serena
22. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Lemuria oli muinainen sivilisaatio, joka on vallinnut muinaisina aikoina ennen Atlantista. Kerrotaan että kaikkialta maailman eri universumeista on saapunut erilaisia olentoja osallistumaan Lemurian kokemukseen, ja heistä kaikki tunsivat mitä suurinta rakkautta maapalloa kohtaan.  Nämä...
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
0700-80000
Soita nyt!
23