Astraliprojektio ja matka kehon ulkopuolelle

Keskellä yötä ihminen havahtuu siihen, että katsoo omaa nukkuvaa vartaloaan katon rajasta. Kokemus on hämmentävä ja kiehtova, ja sitä on kuvattu eri kulttuureissa tuhansien vuosien ajan. Astraliprojektio tarkoittaa tietoisuuden tietoista siirtymistä kehon ulkopuolelle hienojakoisessa olemuksessa. Muinaiset egyptiläiset, intialaiset joogit ja suomalaiset tietäjät tunsivat kaikki omat tapansa matkata henkimaailmaan. Teosofit antoivat ilmiölle nykyisen nimensä, ja amerikkalainen Robert Monroe teki siitä tunnetun koko maailmassa. Aivotutkijat puolestaan ovat löytäneet alueita, joiden toiminta voi synnyttää vastaavia tuntemuksia. Kokeilijat kertovat värinöistä, hopeisesta langasta ja vapauden tunteesta. Ilmiö herättää kysymyksiä tietoisuuden olemuksesta, joihin ei ole yhtä vastausta.

Tietoisuus kehon rajojen yli

Kokemuksessa ihminen tuntee irtautuvansa fyysisestä kehostaan ja havainnoivansa ympäristöä sen ulkopuolelta. Esoteerisessa perinteessä ajatellaan, että ihmisellä on hienojakoinen astraaliruumis. Se voi liikkua vapaasti aineellisen maailman rajojen yli. Astraliprojektio on tämän ruumiin tietoista lähettämistä matkalle, joko lähiympäristöön tai kokonaan toisiin todellisuuksiin. Monet kokevat ilmiön spontaanisti unen ja valveen rajalla, toiset harjoittelevat sitä vuosikausia. Kokijat kuvaavat usein keveyttä, kirkkaita värejä ja tunnetta siitä, ettei aika kulje tavalliseen tapaan. Ilmiö kuuluu niihin kokemuksiin, joita paranormaali tutkimus on käsitellyt laajimmin. Ajatus sielun matkoista on kuitenkin ikivanha ja yhteinen monille kansoille.

Sielun matkat eri kulttuureissa

Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ihmisen sieluun kuului linnun hahmoinen ba. Se pystyi jättämään ruumiin ja palaamaan siihen. Intian joogaperinteessä kuvataan hienojakoista kehoa, joka voi syvässä meditaatiossa irtautua karkeasta ruumiista. Suomalaiset tietäjät lankesivat loveen, transsiin, jonka aikana heidän sielunsa matkasi Tuonelaan hakemaan tietoa tai parannusta. Siperian ja saamelaisten šamaanit tekivät samanlaisia matkoja rummun rytmin avulla. Myös kristityt mystikot kertoivat näyistä, joissa he kokivat olevansa poissa ruumiistaan. Näissä kertomuksissa yhdistyvät henkisyys ja kokemus, jota nykyään kutsutaan nimellä paranormaali ilmiö. Nykyisen nimensä kokemus sai kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla.

Teosofeista Robert Monroehon

Teosofinen seura toi 1800-luvun lopulla länsimaihin käsitteen astraaliruumiista ja -tasosta. Vuonna 1929 amerikkalaiset Sylvan Muldoon ja Hereward Carrington julkaisivat teoksen. Siinä Muldoon kuvasi omia kokemuksiaan yksityiskohtaisesti. Hänen mukaansa fyysistä ja astraalikehoa yhdistää hopeinen lanka, joka venyy matkan aikana. Ilmiön suurin popularisoija oli liikemies Robert Monroe, joka alkoi 1950-luvulla kokea spontaaneja irtautumisia. Hänen kirjansa vuodelta 1971 teki ilmiöstä maailmanlaajuisesti tunnetun, ja hän perusti tutkimuslaitoksen Virginiaan. Monroe kehitti ääniteknologian, jonka tarkoitus oli auttaa aivoja siirtymään syvään rentoutumiseen. Kokemusten yleistyessä myös tutkijat kiinnostuivat ilmiöstä.

Aivotutkimuksen näkökulma

Psykologi Charles Tart tutki 1960-luvun lopulla naista, joka kertoi poistuvansa kehostaan unessa. Kokeessa hän näki kertomansa mukaan korkealle hyllylle asetetun numerosarjan, mutta tulos on herättänyt paljon kiistelyä. Vuonna 2002 sveitsiläinen neurologi Olaf Blanke teki merkittävän havainnon. Tietyn aivoalueen sähköinen ärsytys sai potilaan tuntemaan leijuvansa kehonsa yllä. Tutkijat liittävät kokemuksen aivojen kykyyn yhdistää aistitietoa kehon sijainnista. Ilmiötä esiintyy myös unihalvauksen, meditaation ja kuolemanrajakokemusten yhteydessä. Arviolta joka kymmenes ihminen kokee elämänsä aikana ainakin yhden kehon ulkopuolisen tuntemuksen. Tiede ei ole ratkaissut, onko kyse aivojen luomasta illuusiosta vai jostain enemmästä. Moni kokeilija haluaakin selvittää asian omakohtaisesti.

Rentoutus, värinät ja köysi

Harjoittelu alkaa yleensä syvästä rentoutumisesta makuuasennossa, kun keho on väsynyt mutta mieli hereillä. Tavoitteena on päästä tilaan, jossa keho nukahtaa mutta tietoisuus säilyy. Monet kuvaavat tässä vaiheessa voimakkaita värinöitä tai surinaa, joita pidetään irtautumisen merkkinä. Tässä kohdassa moni säpsähtää hereille, joten rauhallisuuden säilyttäminen on tärkeää. Tunnettu keino on kuvitella köysi katossa ja vetäytyä sitä pitkin ylös ilman fyysistä liikettä. Toiset kuvittelevat kierähtävänsä sivulle ulos kehostaan tai leijuvansa hitaasti ylöspäin. Aamuyön tunnit, jolloin uni on kevyttä, ovat monien mielestä otollisin aika. Harjoittelu vaatii usein viikkojen tai kuukausien sinnikkyyttä ennen ensimmäistä onnistumista. Unipäiväkirja auttaa tunnistamaan kokemuksia ja huomaamaan edistymisen.

Pelko ja unihalvaus

Ensimmäiset kokemukset voivat herättää pelkoa, varsinkin jos niihin liittyy unihalvaus. Siinä mieli herää ennen kehoa, jolloin liikkuminen ei hetkeen onnistu ja mielessä voi näkyä outoja hahmoja. Ilmiö on vaaraton ja menee ohi, kun ihminen rauhoittuu ja keskittyy hengitykseen. Monet kokeilijat kertovat, että pelon voittaminen avasi tien rauhallisiin ja kauniisiin kokemuksiin. Lempeä asenne itseä kohtaan auttaa, sillä pakottaminen yleensä vain herättää. Kokemuksen jälkeen moni kertoo kuoleman pelon vähentyneen ja elämän tuntuvan merkityksellisemmältä. Toisille se on ennen kaikkea kiinnostava mielen ilmiö, jota voi tutkia uteliaasti. Kummassakin tapauksessa kokemus voi laajentaa käsitystä omasta tietoisuudesta.

Matka, joka alkaa sisältä

Kehon ulkopuolinen kokemus yhdistää muinaisen tietäjäperinteen, esoteeriset opit ja nykyaikaisen aivotutkimuksen. Astraliprojektio kiehtoo, koska se haastaa käsityksemme siitä, missä tietoisuus todella sijaitsee. Suomalaisten sielunmatkojen taustaan voi perehtyä Anna-Leena Siikalan teoksessa “Suomalainen šamanismi”. Harjoittelun voi aloittaa rentoutuksella, unipäiväkirjalla ja kärsivällisyydellä aamuyön tunteina. Kokemukset voivat kuitenkin olla niin voimakkaita, että niitä on vaikea ymmärtää yksin. Silloin voi auttaa keskustelu selvänäkijän kanssa puhelimessa, sillä hän osaa tulkita matkojen symboleja ja kohtaamisia. Moni saa tällaisesta keskustelusta rohkeutta jatkaa omaa tutkimusmatkaansa.