Tuntemattomaan kieleen kuuluvat valokielen tapaiset puhevirrat kiinnostavat uushenkisen liikkeen harrastajia
Outojen äänien ja niin sanottujen tuntemattomien kielten kanavointi on osa monien henkisten perinteiden käytäntöä. Sitä esiintyy eri kulttuureissa. Käsite on saanut nykyisessä uushenkisessä keskustelussa oman muotonsa erityisesti 1990-luvulta lähtien. Käytäntö liittyy ajatukseen, että harjoittajan kautta tulee viestejä, jotka eivät seuraa normaalia kielen rakennetta. Tunnetuimmat virtaukset ovat Yhdysvalloissa kehittyneet. Niistä on tullut osa kanavoinnin laajempaa kenttää. Suomalaiseen keskusteluun aihe on saapunut käännöskirjojen ja kotimaisten henkisen kasvun ohjaajien kautta. Yleistyminen on tapahtunut erityisesti 2010-luvulta lähtien. Aihe yhdistää uskontotieteen, parapsykologian ja kielitieteen näkökulmat kiinnostavalla tavalla. Asiallinen tarkastelu erottaa peruskäsitteet, käytännön muodot ja kriittiset huomiot toisistaan.
Aiheen historialliset juuret ulottuvat monien uskontojen varhaisiin vaiheisiin. Pyhän Hengen lahjana esiintyvä kielilläpuhuminen eli glossolalia on tunnettu kristillisestä helluntailiikkeestä. Tämä käytäntö on jatkunut 1900-luvun alusta lähtien. Vanhemmat esiintymät löytyvät jo Uuden testamentin Apostolien teoista. Shamanististen perinteiden niin sanotut kielet ovat osa rituaalista käytäntöä eri kulttuureissa. Tällainen aihe asettuu osaksi laajempaa keskustelua. Tässä keskustelussa henkiset ilmiöt ja symbolit kohtaavat uskonnollisen kokemuksen ja modernin kanavoinnin yhteyden. Modernit valokielen muodot uushenkisessä kontekstissa kehittyivät 1990-luvulla erityisesti Yhdysvalloissa. Tunnettuja harjoittajia ovat Sheila Gillette ja muut 2000-luvun ohjaajat. Suomalaiseen keskusteluun aihe on saapunut käännöskirjojen kautta. Käsitteen syvempi avaaminen vaatii sen erottamista lähikäsitteistä.
Lähikäsitteet ovat olennaisia aiheen ymmärtämiseksi. Glossolalia on kielitieteellinen ja uskontotieteellinen termi kielilläpuhumiseen. Xenoglossia tarkoittaa puhujan kykyä puhua vierasta kieltä, jota hän ei normaalisti osaa. Niin sanottu yliäänisyys kanavoinnissa on lähikäsite, jossa harjoittaja toimii niin sanottujen valoolentojen viestintuojana. Aiheen taustakehyksenä toimivat henkiset ilmiöt ja symbolit laajempana kattokäsitteenä modernille henkiselle käytännölle. Suomalaisessa keskustelussa termit kulkevat usein englannin alkuperäisinä. Light language, language of light ja star languages ovat tunnetuimpia. Käsitteet kulkevat osittain päällekkäin glossolalian kanssa, mutta uushenkinen muoto on omaa luokkaansa. Olennaista on muistaa, että aihe on tulkinnallinen kokemus, ei kielitieteellinen kieli. Käytännön muodot avaavat aiheen seuraavan kerroksen.
Käytännön muodot vaihtelevat harjoittajan ja perinteen mukaan. Suullinen valokieli on yleisin muoto, jossa harjoittaja antaa äänten virrata ulos rauhassa tai energisessä tilassa. Eleellinen valokieli yhdistyy käden ja kehon liikkeisiin, jotka muodostavat oman ulottuvuutensa. Niin sanottu kirjoitettu valokieli sisältää symboleja, jotka eivät seuraa mitään tunnettua kirjoitusjärjestelmää. Lauluun yhdistetty muoto on tunnettu eräillä kanavoinnin ohjaajilla. Suomalaiset harjoittajat ovat sovittaneet näitä muotoja omiin meditatiivisiin käytäntöihinsä. Käytännön työ tapahtuu yleensä rauhallisessa tilassa, jossa harjoittaja on rentoutunut. Aihe sovitetaan usein osaksi laajempaa meditatiivista istuntoa. Tyypilliset kokemukset ja tulkinta ansaitsevat oman tarkastelunsa rinnalla.
Tyypilliset kokemukset ja tulkinta jakautuvat muutamiin kategorioihin. Harjoittajat kuvaavat usein tunteen siitä, että äänet tai eleet tulevat ikään kuin itsestään. Tunnekokemus on usein voimakas, ja siihen yhdistyy rauhan, lämmön tai energiavirran tunne. Tulkinta vaihtelee koulukunnan mukaan. Osa pitää aihetta korkeampien olentojen viestintänä, osa mielen omana symbolisena kielenä, osa sosiaalisen rituaalin osana. Suomalaiset uushenkisen liikkeen ohjaajat painottavat tulkinnan henkilökohtaisuutta. Kokemus on usein ensisijaisen tärkeä, eivätkä yksittäiset äänet aina käännä toiselle kielelle. Aihe yhdistetään joissakin perinteissä parantamiseen ja energiakanavointiin, jolloin valokieli toimii rituaalisena välineenä. Tieteellinen näkökulma aiheeseen ansaitsee oman tarkastelunsa rinnalla.
Tieteellinen näkökulma valokieleen on rakentunut pääosin glossolalian tutkimuksen pohjalle. Lingvistiset tutkimukset 1970-luvulta lähtien ovat osoittaneet, että äänne-virrat eivät seuraa minkään tunnetun kielen rakennetta. Felicitas Goodman ja muut antropologit ovat dokumentoineet ilmiötä eri kulttuureissa. Aivosähkökäyrätutkimus eli EEG on osoittanut, että glossolalian aikana otsalohkon toiminta vähenee. Tämä viittaa muuttuneeseen tietoisuuden tilaan. Suomalaiset uskontotieteen tutkijat ovat osallistuneet aiheen kansainväliseen keskusteluun. Kielitieteellisesti aihe ei ole kieli klassisessa mielessä, vaikka harjoittajille se on merkityksellinen kokemus. Akateeminen tutkimus pitää aihetta psykologisena ja kulttuurisena ilmiönä. Kriittiset huomiot kuuluvat luonnollisena osana aiheen käsittelyyn.
Kriittiset huomiot ovat osa kypsää käsittelyä. Ensimmäinen koskee aiheen tieteellistä asemaa. Akateeminen tutkimus pitää valokieltä psykologisena ja sosiaalisena ilmiönä, ei korkeampien olentojen kielenä. Aihetta voi kuitenkin lähestyä omasta kokemuksesta käsin. Toinen huomio koskee aiheen ympärillä esiintyvää liioiteltua markkinointia. Joillakin kursseilla luvataan, että kuka tahansa voi oppia menetelmän nopeasti epärealistisilla aikatauluilla. Kolmas huomio koskee kulttuuristen juurten kunnioittamista. Shamanististen perinteiden valokielet ovat osa elävää kulttuuria, eikä niitä ole oikein irrottaa kontekstista. Maltillinen ja kunnioittava ote säilyttää aiheen syvyyden. Aihe ei tällöin palaudu pelkäksi tuotteistetuksi pikatekniikaksi vaan elää osana laajempaa henkistä käytäntöä.
Kanavoitujen äänten tutkiminen tarjoaa kiehtovan näkökulman uskonnollisen kokemuksen ja kielitieteen risteykseen. Aiheen ydin ei ole valmiin kielen oppiminen. Kyse on tutustumisesta siihen, miten ihminen voi avata oman ilmaisunsa tavanomaisen kielen ulkopuolelle. Aihetta voi syventää suomalaisten uskontotieteilijöiden teosten kautta. Glossolalian tutkimuskirjallisuus tarjoaa akateemisen pohjan aiheeseen. Felicitas Goodmanin teokset täydentävät kansainvälisesti. Kotimaisten uushenkisten ohjaajien kurssit antavat käytännönläheistä tutustumista. Säännöllinen oma meditaatio ja ääniharjoitukset rakentavat hyvää pohjaa. Oma kokemus voi joskus jäädä askarruttamaan istunnon jälkeen. Tällöin meedion kanssa käytävä rauhallinen puhelinkeskustelu voi avata uusia näkökulmia oman pohdinnan jäsentämiseen. Henkinen sparraus täydentää sitä, mitä omat kokemukset tarjoavat.
Paina 1, niin yhdistämme ensimmäiselle vapaalle henkilölle. Paina 2 kuunnellaksesi esityksiä. 2,98 €/min + mpm
Tarjoamme lukemisen arvoisia artikkeleita eri aihealueilta, jotka auttavat sinua löytämään uusia näkökulmia elämääsi. Artikkelimme on kirjoitettu asiantuntijoiden toimesta. Pidä silmällä säännöllisesti lisättäviä uusia julkaisujamme
