Demonologia, oppi pimeyden olennoista

Ihminen on aina halunnut antaa pahalle kasvot ja nimen, jotta sitä voisi ymmärtää ja vastustaa. Demonologia on oppi demoneista, niiden alkuperästä, luonteesta ja keskinäisestä järjestyksestä. Sen juuret ulottuvat Mesopotamian suojelusamuletteihin ja Persian kaksijakoiseen maailmankuvaan. Keskiajalla ja uuden ajan alussa oppineet laativat tarkkoja luetteloita helvetin ruhtinaista. Jopa eräs kuningas kirjoitti demoneista oman kirjansa. Muissa kulttuureissa pimeyden olentoja ovat edustaneet henget, jättiläiset ja kujeilijat. Myös suomalainen kansanusko tunsi omat pahat voimansa. Nykyään demonit elävät psykologiassa, elokuvissa ja henkisessä suojautumisessa. Niiden tarinat paljastavat paljon ihmisen peloista ja toiveista.

Pahan nimeäminen

Kreikan sana "daimon" tarkoitti alun perin mitä tahansa henkiolentoa, joka saattoi olla hyvä tai paha. Filosofi Sokrates puhui omasta sisäisestä äänestään, joka varoitti häntä vääristä teoista. Platonin mukaan tällaiset henget toimivat välittäjinä jumalten ja ihmisten välillä. Vasta myöhemmin sana alkoi tarkoittaa yksinomaan pahoja henkiä. Demonologia on oppi näistä olennoista, niiden nimistä, tehtävistä ja vallasta. Laajasti katsottuna se kuuluu kenttään, jota uskonto ja mytologia yhdessä muodostavat. Demoneja on kuvattu sairauksien aiheuttajina, viettelijöinä ja kaaoksen airuina. Usein ajateltiin, että demonin oikea nimi antoi vallan sen yli. Niiden tunteminen on monessa kulttuurissa ollut keino suojautua. Varhaisimmat kirjalliset jäljet johtavat muinaiseen Mesopotamiaan.

Muinaiset juuret idässä

Babylonialaiset pelkäsivät Lamashtua, naisdemonia, joka uhkasi synnyttäjiä ja vastasyntyneitä. Suojaksi ripustettiin amuletteja, joissa oli tuulten demonin Pazuzun kasvot, sillä hänen uskottiin karkottavan Lamashtun. Pazuzun pronssisia pienoispäitä on löydetty kaivauksista runsaasti, ja niitä voi nähdä monissa museoissa. Persiassa syntyi kaksijakoinen maailmankuva, jossa hyvän ja pahan henget taistelivat keskenään. Juutalaisessa "Henokin kirjassa" kerrotaan langenneista enkeleistä, jotka opettivat ihmisille kiellettyjä taitoja. Jo ennen ajanlaskun alkua uskonto ja mytologia antoivat pahalle selkeät kasvot ja tarinan. Nämä ainekset siirtyivät myöhemmin kristinuskoon ja islamiin. Euroopassa demoneista tehtiin kuitenkin ennennäkemättömän järjestelmällinen tieteenala.

Helvetin ruhtinaat luetteloina

Keskiajan oppineet halusivat järjestää pimeydenkin maailman. Luetteloissa demoneilla oli arvonimiä, kuten herttua, ruhtinas tai kreivi, aivan kuten maallisessa hovissa. Lääkäri Johann Weyer julkaisi vuonna 1577 luettelon, jossa kuvattiin 69 demonia arvonimineen ja legioonineen. Saksalainen piispa Peter Binsfeld liitti vuonna 1589 jokaiseen kuolemansyntiin oman demoninsa. Lucifer edusti ylpeyttä, Mammon ahneutta ja Asmodeus himoa. Belsebub puolestaan liitettiin ahmattimaisuuteen ja Saatana vihaan. Kuuluisa “Salomonin pienempi avain” kuvasi 72 henkeä merkkeineen. Skotlannin kuningas Jaakko, myöhemmin myös Englannin hallitsija, kirjoitti vuonna 1597 kirjan. Siinä hän puolusti noitien vainoamista. Demoneista kirjoitettu tieto johti valitettavasti myös moniin noitaoikeudenkäynteihin. Monet muut kulttuurit ovat kuitenkin hahmottaneet pimeyden olennot aivan toisin.

Jinnit, asurat ja onit

Islamilaisessa perinteessä jinnit ovat savuttomasta tulesta luotuja olentoja, joilla on vapaa tahto. Osa heistä on hyviä, osa pahoja, ja niiden johtajaksi mainitaan Iblis, joka kieltäytyi kumartamasta Aatamia. Hindulaisuudessa asurat taistelevat jumalia vastaan, ja raakshasat ovat muotoaan muuttavia ihmissyöjiä. Japanilaisessa kansanuskossa onit ovat sarvipäisiä jättiläisiä, joita karkotetaan keväällä heittelemällä papuja. Kiinalaisessa kansanuskossa nälkäiset henget vaeltavat maan päällä, ja heille uhrataan ruokaa loppukesän aavejuhlassa. Kaikissa näissä perinteissä pahat voimat eivät ole täysin pahoja, vaan niillä on oma paikkansa maailman järjestyksessä. Myös suomalaiset esivanhemmat tunsivat omat pimeyden olentonsa.

Hiisi, Lempo ja perkele

Hiisi tarkoitti alun perin pyhää lehtoa, jossa vainajia muisteltiin ja uhreja tuotiin. Kristinuskon myötä sana sai pahan kaiun, ja Hiidestä tuli pahan voiman nimi. Lempo oli vihan ja epäonnen henki, jonka nimeä käytetään yhä kirosanana. Perkeleen nimen arvellaan polveutuvan baltialaisesta ukkosenjumalasta, mutta suomalaisessa perinteessä se tarkoitti paholaista. Juutas ja Pirulainen olivat muita nimityksiä, joilla pahaa voimaa puhuteltiin varovasti kiertoteitse. Painajainen taas oli olento, joka istui nukkujan rinnalla ja salpasi hengityksen. Tietäjät loitsivat näitä voimia pois luonnon sanoilla, joita kutsuttiin synnyiksi. Vanhojen uskomusten jälki näkyy edelleen nykyajan ajattelussa ja populaarikulttuurissa.

Demonit nykyajan mielessä

Psykologi Carl Gustav Jung tulkitsi demonit ihmismielen varjopuoliksi, joita ei voi kieltää vaan jotka on kohdattava. Kauhuelokuvat, kuten vuonna 1973 valmistunut “Manaaja”, ovat tehneet demoneista tuttuja koko maailmalle. Katolinen kirkko kouluttaa yhä manaajapappeja, vaikka tapauksia on harvassa. Demonit esiintyvät myös tietokonepeleissä, sarjakuvissa ja raskaan musiikin kuvastossa. Henkisessä ajattelussa kielteinen energia ymmärretään usein demonien nykyaikaiseksi vastineeksi. Moni puhdistaa kotiaan suolalla, savustuksella tai rukouksella, kun olo tuntuu raskaalta. Demonologia kertoo lopulta enemmän ihmisestä kuin pimeyden olennoista. Se kuvastaa pelkoa, syyllisyyttä ja halua suojella itseään ja läheisiään.

Suojaa pelon keskellä

Mesopotamian amuleteista keskiajan luetteloihin ja suomalaiseen Hiiteen pahan nimeäminen on ollut keino hallita pelkoa. Demonologia näyttää, miten eri kulttuurit ovat jäsentäneet pimeyden ja etsineet siltä suojaa. Suomalaisiin pahoihin voimiin pääsee parhaiten käsiksi Martti Haavion teoksen “Suomalainen mytologia” kautta. Kansallismuseon kokoelmat ja Kalevalan loitsurunot tarjoavat lisää elävää taustaa. Joskus pelko ei kuitenkaan pysy kirjojen sivuilla, vaan tuntuu raskautena kotona tai painajaisina yöllä. Moni miettii silloin, onko kyse omasta mielestä vai jostakin muusta. Meedion neuvonta puhelimitse voi auttaa erottamaan, mistä raskas tunne on peräisin. Kokenut meedio kuuntelee rauhassa ja antaa keinoja vahvistaa omaa suojaa. Näin vanha viisaus pahan nimeämisestä saa nykyajassa uuden ja lohdullisen merkityksen.