Vaaka horoskooppimerkkinä

27. syyskuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Vaaka horoskooppimerkkinä

Syyskuun lopusta suunnilleen lokakuun  loppu puolelle  meitä ilahduttaa linnunradalla diplomaattinen ja viehättävä Vaaka. Seurallinen ja eloisa vaaka viehättää muita ihmisiä ihmissuhdetaidoillaan, sillä hän on joustava ja hyvä kuuntelija.

Vaaka -merkin huonoja puolia on alituinen vitkuttelu ja päättämättömyys valintatilanteissa. Vaaka voi miettiä ja pohtia asioitaan useita tunteja, koska päätöksenteko ja valintatilanteet ovat hänelle äärimmäisen vaikeita tilanteita.

Vaa´alle on tyypillistä hakeutua ammattiin, jossa hän voi neuvoa ja opastaa muita ihmisiä. Heillä on myös hyvä estetiikantaju, joten he useimmiten pukeutuvat ja sisustavat tyylikkäästi ja hyvällä maulla.

Horoskooppimerkin huonoja puolia ovat yleisen päättämättömyyden lisäksi liika miellyttämisen halu, heitä voidaan myös pitää sangen epäitsenäisinä henkilöinä. Heillä on myös taipumus suurennella asioitaan ja olla melko itsekeskeisiä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23