Työn teolla ei rikastu

27. elokuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Työn teolla ei rikastu

Kun olin nuori, tein opintojeni ajan töitä säännöllisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Totuinkin sitten siihen, että pystyin ostamaan itselleni haluamiani tavaroita ja sainkin itselleni säästöjä sekä opettelin myös sijoittamisen mystisiä menetelmiä.

Myöhemmin tein erittäin paljon ylitöitä, sellaisia tuntimääriä joita en kyllä enää ikinä jaksaisi. Säästin myös sillä, ettei minulla ollut käytössäni autoa. Pyöräilin ja kävelin joka paikkaan. Silloin vielä jaksoin vaikka ja mitä, energiaa oli vaikka muille jakaa.

Nykyisinkin teen vielä ylitöitä oman jaksamiseni mukaan. Lisäksi vain yksi työ ei riitä, jotta saan hyvin kaikki kuluni ja laskuni maksettua. Kun jälkikasvua on siunaantunut, joskus tuntuu että mikään ei riitä harrastuskulujen ja lastenvaatteiden vuoksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23