Sauvojen lähetin energia

17. helmikuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Sauvojen lähetin energia

Tarotit kertovat, että lähdet ratkaisemaan edellisessä postauksessani kuvaamiani haasteita ennennäkemättömällä energialla ja tarmokkuudella sauvojen lähetin energialla. Olet intohimoinen ja janoat kokea jotain erilaista, uutta ja jännittävää. Kyseessä voi olla myös projekti, joka saa sinut todella innostumaan. Kyseessä voi olla myös voimakas ihastuminen

Sauvojen lähetin visio on hyvin kirkas, hän tekee erittäin nopeita päätöksiä eikä suunnittele asioita liian kauas, koska ilmassa on aina suuri muutoksen mahdollisuus. Tämän kortin viesti on unelmoinnin ja korkealle tähtäämisen energiassa.

Käänteisenä kortin sanoma on aikaansaamattomuudesta ja kärsimättömyydestä kertova, asioihin ei pystytä keskittymään tarpeeksi. Olet ehkä ryhtynyt tekemään sellaisia asioita, joihin sinulla ei ole tarpeeksi intohimoa tai innostusta. Jätä sellaiset asiat kesken, aina tulee seuraava bussi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Shamanistisia menetelmiä
Serena
20. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kaikkien aikojen ensimmäisenä uskontona pidetään shamanismia, joka on ollut olemassa jo ennen ennen ensimmäisä sivilisaatioita. Tällöin esi-isämme eivät vielä olleet ottaneet yhtään askelta matkallaan kohti nykyistä aikakauttamme. Niihin aikoihin shamaanit olivat poppamiehiä sekä...
Viisi rakkauden kieltä
Serena
19. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tiesitkö että on tutkittu, että meillä ihmisillä on viisi erilaista tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta? Tavallisesti henkilö käyttää yleensä näistä kahta tapaa rakkautensa ilmaisemiseen.  Miten sinä haluaisit eniten antaa tai vastaanottaa näitä arvokkaita tunteita? Yleisin...
Wicca
Serena
17. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Wiccaa on kutsuttu myös noitien uskonnoksi. Wicca onkin salaperäisyyden verhojen suojaama. Usein wiccalaiset eivät näet ole kovin avoimia harjoittamansa uskonnon suhteen eivätkä ota mielellään uusia jäseniä mukaan. Wicca ei etsi aktiivisesti uusia jäseniä ja siksi monen halu oppia...
Keinoja oppia paremmin
Serena
13. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään on myös kehitetty menetelmiä, jotta voisit ymmärtää paremmin tekstejä jo ihan ensimmäisellä kerralla kun sen luet. Eräs näistä tekniikoista on SQ3R -menetelmä, jossa ennen lukemisen aloittamista luet takakannen, tiivistelmän ja silmäilet sisällysluetteloa.  Lue myös...
0700-80000
Soita nyt!
23