Sauvojen kolmen energioissa

4. elokuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Sauvojen kolmen energioissa

Seuraava pienen arkanan kortti Sauvojen kolmonen määrää meitä heittäytymään pois meidän mukavuusalueeltamme ja kokeilemaan rohkeasti jotain ihan uutta.

Nyt on koittanut se aika, ettet enää mieti mitä muut ajattelevat. Uskallat jo rohkeasti heittäytyä kohti uutta elämäntilannetta. Voit miettiä, mikä on se asia mitä haluat juuri nyt ja mistä kaikesta ihanasta oletkaan aina haaveillut.

Et saa enää pelätä epäonnistumista, sinun tulee myös rohkeasti kokeilla välillä myös niitä asioita, joissa et ole mielestäsi riittävän hyvä. Voit myös kokeilla sellaisia asioita, jotka eivät edistä työssä etenemistäsi.

Muista että matka ja kokemasi uudet asiat ovat tärkeämpiä kuin päämäärä. Uskalla olla innostunut ja optimistinen. Tulet olemaan loppujen lopuksi taas yhä lähempänä elämän tarkoituksesi toteutumista.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23