Riittämättömyyden tunne

18. lokakuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
Riittämättömyyden tunne

Tunnetko joskus, että jos teet niin tain näin, mikään ei ole hyvä. Joillakin ihmisillä tämä ikävä tunne voi olla jatkuva olotila. Tämän haitallisen ja kuluttavan tunteen juuret ovat jossain meidän lapsuutemme varhaisissa ajoissa.

Meille on voitu asettaa jo silloin aivan kohtuuttomia vaatimuksia, joista emme ole voineet millään selvitä kunnialla läpi. Meidän isämme tai äitimme ovat voineeet olla liian vaativia meitä kohtaan. Olemme ehkä joutuneet kokemaan häpeän ja syyllisyden tunteita jo silloin aivan niitä ansaitsematta.

Joillekin meistä nämä kokemukset tuntuvat aivan normaaleilta, koska hyvin harvoin kotiolot ovat pelkästään huonoja, vaan on ollut kumminkin rakkautta ja välittämistäkin. Olet ehkä voinut tottua siihen, että sinut mitätöidään, ja pidät yllä siitä huolimatta reipasta ja hyväntuulista ulkokuorta.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23