Rajoitukset

2. lokakuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Rajoitukset

Seuraava kortti rajoittaakin meidän elämäämme poistettavissa olevien pelkojen lisäksi. Eli meillä on rajoitteita, voimme asua oman mielemme aiheuttamassa vankilassa. Minä en voi tehdä sitä, enkä tätä. Mitähän muutkin siitä sanoisivat, jos tekisin niin. Opetuksena on, että meidän ei tulisi välittää muiden sanomisista, vaan elää rohkeasti omaa elämäämme.

Tämä kortti edustaa vahvasti miekkakortteja Taroteissa, koska nekin ovat mieltä ja ajatuksia, usein esteitäkin ilmaisevia kortteja. Ja useimmiten nämä esteet ja rajoitukset ovat rakennettuja pelkästään meidän omassa mielessämme.

Tämän ajan, jonka olemme mielemme vankilassa, voimme käyttää lepäämiseen ja vaikka ulospääsystä meditoimiseen. Voimme myös miettiä, mikä on seuraava askel, jonka otamme kun olemme koonneet taas voimamme mennäksemme eteenpäin.

Ihanaa sunnuntaipäivää juuri Sinulle, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Selenomantia eli kuun vaiheista ennustaminen
Serena
5. huhtikuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Meitä on aina kiinnostanut kaikki etäinen ja salaperäinen, kuten vaikka kuu, jonka alati muuttuvan muodon voimme nähdä selvästi pimellä öisellä taivaalla. Tähän hopeanhohtoiseen taivaankappaleeseen on liitetty feminiinisiä ominaisuuksia ja sitä on sanottu yön kuningattareksi kuten...
Lohikäärmeet
Serena
28. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Eri kulttuureissa on lukuisia tarinoita lohikäärmeistä. Yleensäkin lentävät ja tultasyöksevät olennot nähdään pelottavina otuksina. Etenkin sanasta käärme nousee negatiivisia ja pelottavia ajatuksia. Lohikäärme on yleensä pitkähäntäinen ja  paksukaulainen matelija, jolla on...
Mikä tai mitä on adhd
Serena
26. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Nykyään puhutaan paljon adhd:sta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja yleensäkin keskittymiskykyyn. Adhd määritelläänkin neuropsykiatriseksi oirekuvaksi, jossa esiintyy toimintakykyä haittaavia ja pitkällisiä haasteita ydinoireissa,  joita ovat keskittyminen, aktiivisuuden...
Kuningas Arthur
Serena
23. maaliskuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Kuningas Arthur oli tarunomainen kelttiläinen hahmo, jonka sanotaan perustuvan mahdollisesti walesilaiseen pappiskuninkaaseen nimeltään Gwydion, joka oli sekä bardi että poppamies, ja hänen kerrotaankin tehneen useita rohkeita urotöitä. Irlantilainen vastine hänelle on Ogma,...
0700-80000
Soita nyt!
23