Mikkelin päivä

2. lokakuuta 2022
Kirjoittaja: Serena
Mikkelin päivä

Hyvää enkelien päivää eli Mikkelin päivää kaikille blogini seuraajille. Tänään syksyisenä sunnuntaina tosiaan vietetään kaikkien enkeleiden päivää, joista kuuluisin on tämä arkkienkeli Mikael, joka on myös enkelijoukon johtaja sinisessä loistossaan.

Sana enkeli on muodostunut latinan kielen sanasta Angelus/Angelos. Enkelit ovat Jumalan luomia viestintuojia ja sanansaattajia. AE Mikael on luterilaisen kirkon tunnustetuin enkeli. Arkkienkeli Gabriel mainitaan, kun hän toi viestin Neitsyt Marialle Jeesuksen syntymästä. Enkeleilläkin on eri arvoasteita, on muun muassa serafit, valtaistuimet ja kerubit.

Mikkelinpäivä on nykyään erityisesti lapsille omistettu. Lasten kaltaisina me voimme päästä Jumalan valtakuntaan, tässä korostetaan varsinkin viattomuutta.

Myös Lucifer eli Perkele mainitaan langenneena enkelinä, jotka ovat suhteellisen harvinaisten demonien kaltaisia. Näissä piireissä on ilmennyt huijauksena demoneilla pelottelua, johon kehotan suhtautumaan äärimmäisellä varauksella.

Puhu sinäkin tänään suojelusenkelillesi! Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23