

Olipa kerran kaksitoista vuotias tyttö Romaniassa nimeltään Eleonoora. Hän oli matkalla isoäitinsä luokse, kun hän löysi yllättäen rahaa tien vierestä ja osti näillä kolikoilla makeisia itselleen. Isoäiti oli raivoissaan tapahtuneesta ja kertoi ilkeiden pahojen henkien jättäneen nämä rahat tien varteen. Koska tyttö parka oli syönyt nämä makeiset, hän oli samalla imenyt paholaisen itseensä.
Paholainen oli paikalla jo seuraavana päivänä, koska pienet tavarat sinkoilivat halki ilman Eleonooran läsnäollessa. Kiviä satoi isoäidin mökkiä kohti ja ikkunoita rikkoutui. Kun tapahtumat tulivat kyläläisten korviin, tyttö lähetettiin takaisin kotiin. Kun oli kulunut kolme päivää, samat tapahtumat alkoivat myös kotona entistäkin väkivaltaisempina.
Eleonooran vanhemmat veivät tytön papin luokse, koska poltergeist ei suostunut väistymään, vaan vesikannu purjehti ilman halki ja vaatekirstu alkoi keinahtelemaan. Ikävä kyllä poltergeist ei suostunut väistymään ja tytön vanhemmat hylkäsivät hänet ja hän sai pakopaikan paikallisesta luostarista josta hän joutui poltergeistin jatkuessa mielisairaalaan.
Kreivitär Zo otti tytön huostaansa Wienissä mutta poltergeist sai yhä kauheampia muotoja. Naarmuja ja haavoja ilmestyi hänen kasvoihinsa ja käsivarsiin. Englantilainen tutkija Harry Price tarkkaili -Eleonoraa ja onnistui taltioimaan valokuvasarjoja puremista ja naarmuista, joita tuli tytön kasvoihin ja raajoihin jatkuvalla syötöllä.
Nämä hirveät hyökkäykset loppuivat muutaman kuukauden kuluttua siitä, kun tyttö sai ensimmäiset kuukautisensa. Englantilainen parapsykologi Carringtonin teorian mukaan puberteetin alkaminen yhdessä muiden tuntemattomien tekijöiden kanssa saattaisi synnyttää poltergeist ilmiöt.
Kesäisin terveisin Serena, 246.
"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"
Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.