Nuorten syrjäytymisestä

1. helmikuuta 2023
Author: Serena
[@title]

Psykiatrisessa hoidossa olevalla nuorella on merkittävä syrjäytymisen sekä ennenaikaisen menehtymisen riski. Tähän jälkimmäiseen syynä on oletettu itsetuhoinen käyttäytyminen, mahdollinen epäsosiaalinen käyttäytyminen  ja liiallinen päihteiden käyttö.

Vaikka nuorten psykiatrisia palveluita ja muita erilaisia tukimuotoja on viime vuosien aikana lisätty ja kehitetty, sekä niitä on entistä enemmän tarjolla, nuorten hoitoa vaativien mielenterveyshäiriöiden parantuminen ei näytä kuitenkaan parantuneen.

Jos nuorella on useampi laitoshoitojakso,  heidän koulutustasonsa voi jäädä muuta ikäluokkaa heikommaksi. Oppivelvollisuuden päättyessä riittävän tuen puuttuessa he eivät  mahdollisesti kykene sitoutumaan edes ammatilliseen koulutukseen riittävästi.  Myös työn saaminen voi olla täysin tervettä nuorta haasteellisempaa.

Nuorten kuntouttaminen täytyisi toteuttaa heidän arkiympäristöään lähellä.  Tuen tarve on suurin lähellä heidän omaa sosiaalista ympäristöään.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
0700-80000
Soita nyt!