Miksi soittaisin ennustajalle

23. huhtikuuta 2024
Author: Serena
[@title]

Nykyään sosiaalisessa mediassa, muunmuassa facebookissa on paljon henkisiä ryhmiä. Näissä ryhmissä tehdään rahaa vastaan erilaisia tulkintoja ja voidaan tehdä myös erilaisia maksullisia energiahoitoja.

Usein nämä tulkinnat voivat olla suhteellisen edullisia puhelintulkintaan nähden, mutta niissa ilmenee myös haittapuolia. Näissä tulkintojen tekijöissä voi nimittäin olla erilaisia huijareita. Samaa tulkintaa voidaan myydä maksua vastaan usealle eri ihmiselle. Tämä tulkinta voi olla myös kokonaan  ihan eri ihmisen tekemä. Lisäksi tulkinnassa voi olla paikkaansapitämättömiä ikäviä asioita esimerkiksi sairauksista.

Joskus olen itsekin saanut tulkinnan, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kun soitat ennustajalle, hän keskittyy yksinomaan sinuun ja esittämiisi kysymyksiin. Teidän välillenne syntyy ainutlaatuinen yhteys, jonka perusteella voidaan päästä parempaan lopputulokseen kuin kasvottomassa kirjoitetussa tulkinnassa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
0700-80000
Soita nyt!