Mielen huoltamisesta

1. kesäkuuta 2023
Author: Serena
[@title]

Meidän tulisi huoltaa ja energisoida välillä meidän omaa mieltämme. Jos pysyttelemme aina samoissa rutiineissa päivästä päivään, myös aivomme eivät toimi niiden täydellä kapasiteetillä.

Kun haluamme selkeyttää mieltämme, rutiinien muuttaminen on ensimmäinen askel mielemme stimulointiin. Voimme esimerkiksi tulla uutta reittiä työhön tai katsoa ihan uuden erilaisen elokuvan tai lukea aivan erityyppisen kirjan kuin ennen.

Jos ympärilläsi olevat ihmiset ovat positiivisella mielellä ja hyvällä fiiliksellä, myös sinä saat osasi näistä hyvistä positiivisista energioista ja tunnet olosi voimaantuneeksi.

Meidän tulisi muistaa olla kiitollisia niistä pienistäkin asioista, mitä elämä meille päivittäin tuo eteemme. Positiivinen energia tuo samalla meille myös lisää itsevarmuutta, joka saa sinut säteilemään elämäsi eri osa-alueilla.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

 

 

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
0700-80000
Soita nyt!