

Tiesitkö että merimagiaa voidaan harjoittaa nimenomaan meren rannalla tai juuri sellaisten tiettyjen esineiden avulla, jotka jollain tavalla muistuttavat merta vai voisivat edustaa sitä. Merta on palvottu, rukoiltu ja pelätty jo useiden vuosituhansien ajan. Jopa uhrilahjoja on annettu merelle.
Mereen on liittynyt erittäin paljon mytologiaa, jumalia ja jumalattaria, merenneitoja sekä heidän urospuolisia vastineitaan, aallottaria sekä käärmeitä. Merestä on kerrottu löytyneen sekä kammottavia hirviöitä että houkuttelevia seireenejä, jotka houkuttelivat ohi purjehtivia merimiehiä varmaan kuolemaan houkuttelevilla serenaadeillaan.
Myös merenpinnan alla on kerrottu olevan tarunomaisia, ikivanhoja valtakuntia kuten esimerkiksi Lemuria, Atlantis sekä Lyonesse. Kerrotaan, että kaikki olisi saanut alkunsa nimenomaan merestä. Meren sanotaankin merkitsevän sekä alkua että loppua, alfaa ja omegaa. Meri on myös kaiken elämän alkulähde sekä sieltä löytyy ravintoa sekä ihmisille että eläimille.
Ihan ammoisista ajoista lähtien ihmisillä on ollut tapana asettua asumaan sekä meren rannalle että jokien varsille. Sieltä on ollut helppo hakea ruoaksi muun muassa kaloja sekä eriläisiä äyriäisiä. Rannoilla asuvat ovat harjoittaneet kaislojen punomista, puumateriaalin käsittelemistä ja hamppuköyden tekoa merikelpoisten laivojen rakentamista unohtamatta.
Entisaikojen ihmiset antoivat merelle hyvin persoonallisia merkityksiä. Jumalat ja jumalattaret nousivat merten syvyyksistä ja syleilivät ihmisiä tai sitten rikkoivat aluksia aalloillaan ja veivät mennessään kokonaisia kyliä. Uskonnollisten riittien yhteydessä on aina harjoitettu merimagiaa ja tämä toiminta jatkuu edelleen.
Kesäisin terveisin Serena, 246.
Esoterismi"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"
Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.