Kouluruoasta

16. huhtikuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
Kouluruoasta

Kouluruokailukin on muuttunut aikojen kuluessa melko tavalla. Suomalaisethan ovat siinä määrin hyvässä asemassa, että meillä on ilmainen kouluruokailu ainakin ylä- ja ala-asteella sekä ammatillisessa perusasteen koulutuksessa.

Suomessa on tarjottu kouluruokaa jo yli 70 vuotta. Muistan omina kouluaikoinani inhonneeni kaalilaatikkoa ja kasvissosekeittoa niiden pahan maun vuoksi, mutta muistan kyllä syöneeni useimmat ruoat.

Muistan myös  kananmunacasen, kun niiden kanssa ei tarjottu suolaa, niitä heiteltiin luokassa. Itse olin tottunut syömään niitä ilman mausteita. Siitä nousi koulussa jälkeenpäin melkoinen meteli.

Luin viime viikolla netistä, että heikoimmin kelpaavia kasvisruokia oli poistettu kouluruokalistalta. Tietysti on vaikeaa laatia sellainen menu, jossa kaikki kelpaisi kaikille. Oma tytärkin on yleensä kuitenkin  hyvin nälkäinen iltapäivällä, kun häntä hakee koulusta.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

LUE KAIKKI
Kasvuympäristö
Serena
20. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Oletko kuullut että niillä lapsilla, jotka ovat kuulleet vanhempiensa tappelevan tai muuten vain riitelevän usein, on yhä enemmän ja enemmän psykologisia ongelmia? Koti ilman rakkautta ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään meistä, varsinkaan lapsille. Jos kodissa riitely on...
Sopivia aikoja rituaalien suorittamiselle
Serena
18. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Vanhaan hyvään aikaan maamagian harjoittajat uskoivat loitsujen toimivan ainoastaan silloin, kun ne suoritettiin juuri oikealla hetkellä. Näitä aikoja voivat olla esimerkiksi tähtien asennot, vuodenajat, kuun vaiheet sekä tietty aika vuorokaudesta.  Rituaalien oikea ajoittaminen on...
Luonnonmukaisista hoidoista
Serena
16. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Silä hetkellä kun kokonaisvaltaisen hoidon ja perinteisen lääketieteen välillä oleva ristiriita tulee selviämään, voi koko terveydenhuoltomme laajentua merkittävästi ja parannettavasta sekä parantajasta vallalla oleva käsitys voi muuttua merkittävästi. Tiesitkö, että mitä...
Oletko manipuloinnin uhri
Serena
14. toukokuuta 2026
Kirjoittaja: Serena
Tuntuuko Sinusta, että olet joskus tullut johdatelluksi toisten ihmisten taholta eli manipuloiduksi? Manipuloinnilla tarkoitetaan sitä, että Sinua ohjaillaan niin että toinen ihminen saisi siitä jotain etua itselleen. Sinun odotetaan toimivan toisen henkilön tahdon mukaan ilman että...
0700-80000
Soita nyt!
23