Kojootti ja Wonomi

Pohjois-Amerikassa intiaanien keskuudessa uskottiin yleisesti eläinten olleen varsinaisia maan alkuperäisasukkaita. Intiaanit uskoivat että eläimet olivat aivan seuraajiensa kaltaisia, paitsi tietysti isompi kokoisempia ja he pystyivät sekä riisumaan että pukemaan turkkinsa. Ihmiskunnan luonnin jälkeen näistä jättiläisen kokoisista eläimistä tuli nykyisten olentojen esi-isiä. Tällaisia esivanhempia oli myös Kojootti. Olet joskus voinut törmätä sarjakuvaan nimeltään Kelju K. Kojootti, ja tämä hahmo edustaakin pahankurisuuden, tuhon ja oveluuden voimia. 

Kalifornian mainduintiaanien keskuudessa uskottiin Kojootin syrjäyttäneen jopa luojajumala Wonomin. Wonomikin itse myönsi surullisena ihmiskunnan pitäneen Kojoottia parempana jumalana kuin häntä. Intiaanien mukaan maailman luomisen jälkeen Kojootti ilmestyi maasta paikalle ja katseli kun Wonomi loi ensimmäisen miehen ja naisen. Sen jälkeen myös Kojootti loi itse toiset miehen ja naisen, mutta he olivatkin yllättäen sokeita.

Kojootti seurasi huvittuneena tätä helppoa elämäntapaa, jonka Wonomi oli suonut ihmiskunnalle ja päätti että oli paljon mielenkiintoisempaa sisällyttää ihmiselämään myös surua, epätoivoa,  sairautta sekä kuolemaa.  Kojootti oli ihme kyllä mielissään, kun ensimmäinen kuoleva käärmen pureman jälkeen oli hänen oma poikansa. Voi olla että Kojootti odotti, että poika tulee paranenaab kun hänet upotetaan järveen Wonomin kehittämällä tavalla, mutta tämä ei onnistunutkaan. Kun poika ei herännyt Kojootti jätti hänen ruumiinsa mätänemään.

Epätoivoinen luojajumala Wonomi hyväksyi, että Kojootti olisi ikuinen vastustaja hänelle ja vetäytyi pois tästä maailmasta. Tarinan toisen version mukaan Kojootti surmasi itsensä voidakseen vaeltaa vapaasti maan päällä henkiolentona. Intiaaniheimo Siouxit uskovat Kojootin antaneen hevosen ihmiskunnalle lahjaksi.

Kesäisin terveisin Serena, 246.